"Luonnollisesti."
"Oi kiitos, oi kiitos!" huudahti hän rajattomalla ilolla.
Rikhard vain hymyili.
"Sinä et voi uskoa … et voi uskoa miten aika väliin tuntuu raskaalta."
"Entäs vanha maalausintosi, — onko se kokonaan kadonnut?"
"On. Kun en saanut mitään oppia enkä antautua kokonaan siihen, niin ei kannattanut. Mutta tyhjää se on."
"Etkö koskaan aio yrittää uudestaan?"
"En koskaan."
Selma katsahti pihalle ja näki, että kaikki oli valmista.
"Hyvästi, isäukkoseni," sanoi Selma mennessään kiikkutuolin luo ja silittäessään isän tukkaa, jonka hän itse oli kammannut sileäksi ja kauniiksi. Sitten kumartui hän ja painoi poskensa sitä vasten. "Nyt pitää sinun kiireesti parantua, ja sitten sinun täytyy tulla tervehtimään minua oikein pitkäksi aikaa."