"Ei se ole yhtään mitään… Rikhard vain…"
"Mitä hänestä?"
"Sen sinä kyllä olet huomannut." Elvira järjesteli toalettikapineitaan ajattelematta lainkaan mitä hän teki.
"Mitä minä olisin voinut huomata?"
"Ettei hän enää välitä minusta." Elvira painoi päänsä alas ja puhui hyvin hiljaa.
Selma katseli häntä omituisella tavalla, samalla sekä mielenkiinnolla että vastenmielisyydellä. Toisen viehkeys vaikutti edullisesti häneen, mutta kaikki lellittely inhotti häntä.
"Etkö tahtoisi kertoa kaikkea minulle?" sanoi Selma tarkastellen ratsastuspiiskansa päätä.
Elvira heitti häneen nopean silmäyksen. Selman hillityssä mutta töykeässä tavassa oli jotakin, joka aluksi karkoitti luotaan, mutta lopulta veti puoleensa. Mustassa ratsastuspuvussaan, joka tiukasti ympäröi sekä vartaloa että käsivarsia, hän näytti pitemmältä kuin tavallisesti. Tukka oli kammattu korkealle niskaan, mutta riippui paksuna ja vaaleanruskeana alas otsalle, jotta siitä näkyi vain kapea viiru hiukan tummempien kulmakarvojen yläpuolelta. Oikeastaan hän oli ruma, nenä oli litteä, jonka pää päättyi pieneen nipukkaan, otsa leveä ja matala ja leuka hieno ja terävä, mikä antoi kasvoille kolmikulmaisen muodon. Mutta viisaat syvät silmät sovittivat kaiken; hän oli oivallinen tyyppi.
"Vaikka en olekaan sinua vanhempi, olen ollut kauemmin naimisissa, ja se lisää kokemusta," sanoi Selma voittaen vastahakoisuutensa keskustella asiasta; "ehkä voisin auttaa sinua jollakin neuvolla."
"Sinä olet niin kiltti ja herttainen," sanoi Elvira, vältellen suoraa vastausta tuollaisella lauseella, joka naisilla on aina varattuna heidän keskustellessaan toistensa kanssa.