Selma heittäytyi jälleen sohvalle ja pyyhkäisi kädellään otsaansa, kumartuen väsyneesti taaksepäin.
"Minä en voi elää ilman ystävällisyyttä," sanoi hän, "siksi minä ostan sitä … siinä koko juttu. Rahalla saa kaikkea, kaikkea!"
"Ei kaikkea; ei rakkautta," vastasi Elvira taiteellisesti.
Selma vain naurahti, mutta ei vastannut mitään. Hänen suupielissään karehti pilkkaa. Hän ei katsonut ylös.
"On kuitenkin merkillistä nähdä, miten taipumukset ilmenevät ihmisessä jo alusta alkaen," sanoi Selma hetken kuluttua, Elviran kulkiessa ympäri huonetta; "sinä aikana, jolloin asuin sedän ja tädin luona — Rikhardin kodissa, tiedäthän — oli minulla tapana panna säästöön kaikki kakut, jotka sain kahvia juodessa, väittäen, että tahdoin säästää ne 'yö-paloiksi,' niinkuin meillä koulussa oli tapana sanoa. Niin minä säästin päivä päivältä koko viikon ajan. Täti nauroi lapsellisuudelleni, mutta antoi minun pitää kakkuni. Voitko arvata mitä minä niillä tein?"
"En."
"Niin kuulehan, minä olin keksinyt vanhan mökin, oikean pesän jossakin laidunmailla päin. Siellä asui vanha pariskunta suuren pesäkuntansa kera. He olivat jo lähettäneet maailmalle yhden tai kaksi poikuetta, sillä molemmat olivat olleet naimisissa kerran ennen — mutta sellaisia vesoja en ollut ikänäni nähnyt. Likaisia ja … niin, voit kuvitella millaisia! No, noille pienille pedoille minä tietysti kakkuni keräsin. — Vanhemmat olivat tuskin koskaan kotona; jälkeläiset saivat huolehtia itsestään kuin sammakonpoikaset. Mutta usko pois, ilo oli suuri joka kerta kun tulin!… Koetin väliin kertoa heille satuja, mutta niitä he eivät ymmärtäneet, ja luullakseni yritin opettaa heille hieman maantiedettäkin, mutta yhtä huonolla menestyksellä. Ja minä — joka itse intohimoisesti rakastin kakkuja — minä saatoin istua ja katsella huulia nuollen, miten he ahmivat tädin erinomaista kahvileipää." Selma nauroi niin että kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. — "Tein sen vaikka lapset luultavasti eivät olisi huomanneet mitään erotusta tädin herkkujen ja sen jauhosotkun välillä, jota kyläleipurimme kunnioitti vehnäleivän nimellä. Kaiken lisäksi kuvittelin vielä mielessäni tekeväni suurenkin palveluksen noille vesoille. Minä nautin luonnollisesti. Niin, tiedätkös, päälle päätteeksi aioin vielä ruveta heitä kampaamaankin. Mutta siitä onneksi ei tullut mitään."
Selma oli nähtävästi itse kovin tyytyväinen räikeään kuvaukseensa.
"Hyi miten sinä voit ilkkua kaikkea!"
"Näen kaikki vain naurettavalta puolelta; sillä traagillisuus ei nyt kerta kaikkiaan pysty minuun."