"Minä kadehdin sinua. Epäilemättä juuri se tekee sinut niin puoleensavetäväksi."
"Puoleensavetäväksi? Kymmenen yhtä vastaan, sen sinä olet romaaneista oppinut!"
"Hyi miten häijy sinä olet."
"Enhän minä ole koskaan muuta väittänytkään; sinä itsehän olet tahtonut uskotella päinvastaista."
Selma nauroi, ja Elvira kääntyi selin peittääkseen kyyneleet, jotka nousivat hänen silmiinsä.
"Elvira!"
"Niin, sinä luulet kuten Rikhardkin, että voi laskea leikkiä kaikesta, mikä koskee minua."
"Sehän ei koskenut sinua, vaan minua. Sitäpaitsi sinä itsehän et tahtonut kertoa mistä sinä olit pahoillasi, ja siksi arvelin parhaaksi puhua muusta."
Elvira istahti toalettipöytänsä ääreen ja nojasi päänsä käsiinsä.
"Rikhard ei ole enää sama kuin ensimäisenä vuonna, siinä on ääretön ero. Et voi uskoa miten onnelliset me olimme! Hän luopui kaikista tovereistaan, emmekä me olleet päivääkään erossa. Mutta pienokaisen syntymisen jälkeen muuttui kaikki. Minä olen väliin luullut, ettei hän pojasta pitäisi. Sentähden annoin pikku enkelimme jäädä äidin luo siksi aikaa kun matkustimme tänne. Ajattelin että kaikki muuttuisi jälleen paremmaksi. Mutta milloin hän edes puhuttelee minua? Hän on ystävällinen ja kiltti — luonnollisesti — mutta meillä ei koskaan ole mitään sanottavaa toisillemme kun olemme kahdenkesken."