"Mutta lapsi, eihän hän myöskään voi puhua koko ajan."
"Mutta kun olimme vastanaineet, puhui hän tuhansista asioista, ja kihlausaikana…"
"Niin, sen minä kyllä uskon! Niinhän se aina on — vain tyhmyyksiä, jotka ajan pitkään tekevät ihmisen sairaaksi. Et suinkaan sinä tahtoisi, että hän jatkaisi samaan tapaan?"
"Voihan se olla. Mutta kun minä nyt koetan lukea hänen silmistään kaikki hänen salaisimmat halunsa, kun minä kaikessa — pienimmästä suurimpaan — vain mukaudun hänen mukaansa! Kun minä kaikessa vain ajattelen mistä hän pitää!"
"Siinäpä se vika juuri onkin. Sinä puuhaat aivan liiaksi hänen tähtensä, ja se väsyttää. Jos sinussa vain olisi hitunenkin itsenäisyyttä…"
"Niin, siinä sitä taas ollaan! Sehän on sulaa hulluutta. Kai sitä pitää enimmän siitä, joka aina tekee toiselle mieliksi."
"Sitä en tiedä; minun luullakseni jokainen ihminen on luotu eri yksilöksi. Jos koettaa muuttua toisen jäljennökseksi, niin kostaa se itse itsensä; silloin ei tule miksikään."
"Sen minä kyllä tiedän, että hän pitää juuri sinun itsenäisyydestäsi."
"Meidän kahden laita on aivan toinen, sillä emmehän me ole missään läheisessä suhteessa toisiimme. Meillä on vain paljon yhteisiä harrastuksia ja vanhoja muistoja myöskin … ja sitäpaitsi … no niin, nehän ovat asioita, joita minä en ymmärrä."
"Mitä?"