"Ei tietenkään ollenkaan. Minä en kieltäytynytkään hänen tähtensä, vaan itseni."
"Ettet tahtonut minua mukaasi, kiitos siitä! Se on ainakin suoraa puhetta. Minä luulin eilen, että sinulla oli jokin muu syy … minusta se oli tosin hiukan raukkamaista, mutta…"
Rikhard ei tarkoittanut mitä hän sanoi, mutta hän miltei kuvitteli mielessään tekevänsä sitä. Utelemishalu oli puoleksi itsetiedoton.
"Oi Rikhard, nyt olet sinä todella tyhmä," huudahti Selma äänellä, jossa oli entisajan kaikua ja laskien kätensä hänen käsivarrelleen, ikäänkuin painostaakseen sanojaan, "senhän sinä kyllä ymmärrät, että mielelläni olisin tahtonut sinut mukaan."
Rikhard loi häneen kirkastuneen katseen, ja Selma veti nopeasti kätensä pois.
"Niin, ymmärräthän sinä, että minusta olisi siten niin helppo puhella."
Selma heitti ratsastuspiiskan pöydälle, ja liittäen kätensä yhteen hän ojensi hiukan vallattomasti käsivarsiansa. Vartalo oli kaunis ja nuo käsivarret samalla hienot sekä voimakkaat.
"Mutta silloin en ymmärrä…"
"Oi kyllä sinä ymmärrät. Kristerson ei viitsi olla mustasukkainen sinulle nyt kun olet naimisissa. Ainoastaan naimattomia miehiä hän pelkää. Hänen mielestään he ovat kaikki ahnaita susia, jotka vain vaanivat kenet he voisivat nielaista. — Se on saattanut minut ajattelemaan, millainen hän itse mahtoi ennen naimisiin menoaan olla. — Ei, rouvia minä pelkään. He voisivat keksiä… Niin, kuules, kyllä he voisivat. Minä tiedän mitä muista sanotaan, ja siksi tiedän mikä minuakin odottaa. Kun nuori rouva ei osoita kovin suurta ihastusta miestänsä kohtaan, niin odottavat hänen ystävättärensä keneen hän rakastuisi. Sillä että niin käy, pitävät he varmana."
"Niin minäkin."