"Niin, hän on sievä, mutta hiukan, no niin, miten sanoisin? … hiukan lapsellinen — aivan itsekritiikitön. Hänessä on jotakin itsetiedotonta, joka ensi nuoruuden aikana on sanomattoman kiehtovaa, mutta sitten … no niin. Myös sinussa oli jotakin sellaista heti kun tulit täysikasvuiseksi, vaikka aivan toisella tapaa. Minä voin nähdä sinut milloin tahdon viisastelevine ilmeinesi ja huolimattomine liikkeinesi. Hassunkurisin yhdistelmä mitä voi ajatella, ja miten kiusallinen sinä saatoit olla! … aivan sietämätön. Etkä koskaan vahingossakaan voinut antaa myöten, vaikka olisit ollut miten väärässä tahansa."
"Miten minä olisin voinut antaa sinulle myöten?" Sanoista pilkoitti entisajan ilveilyä esiin.
"Vaikka olisin ollut oikeassa?" — Rikhard katseli häntä tyytyväisenä.
— "Mutta kun kaikki käy ympärinsä, niin ehkäpä juuri siitä pidinkin.
Äidin hemmottelu oli tehnyt minut jonkinlaiseksi kotityranniksi isän
selän takana; oli niin uutta kohdata vastustusta."
He vaikenivat molemmat. Selma leikki hajamielisesti kenkänsä kärjellä hameenhelman alla, ja tohtori oli antanut päänsä vajota rintaa vasten, samalla kun selvä ryppy muodostui hänen kulmakarvojensa väliin.
"Isä ei tiennyt kuinka huonon palveluksen hän teki pojalleen kytkiessään sinut ja Kristersonin yhteen," sanoi Rikhard äkkiä.
"Tarkoitatko, että sinä ja minä?…" — Selma kääntyi ikkunaan katsoakseen muka puistoon. — "Tiedätkös, se ei olisi koskaan käynyt."
"Miksei?" kysymys oli terävä.
Selma katseli ulos välinpitämättömän näköisenä.
"Juuri se että sinulla silloin olisi ollut oikeutta minuun olisi pilannut kaikki," sanoi Selma rauhallisesti. "Sinä olet itsevaltias, mutta olet aina pitänyt minussa siitä, että olen uskaltanut asettua sinua vastaan. Jos olisin ollut sinun käsissäsi ja pakotettu taipumaan, olisi sekin kadonnut."
"Vai niin, sinä uskot ainoastaan vapaaseen avioliittoon?" sanoi Rikhard hitaasti purren kynsiään.