Selma nauroi kuvaukselle, joka hänestä oli sattuva.
"En voisi löytää toista samallaista seitsemän peninkulman alalta," sanoi hän tyytyväisenä, "ja itse minä olen opettanut sekä Prinssin että hänet. Prinssi on kieltämättä intelligentimpi heistä kahdesta, mutta siitä huolimatta olen ylpeä Jönsistä."
"Se osoittaa makua."
"Minä oikein nautin hänen rumuudestaan joka kerta kun tapaan jonkun ratsastusretkilläni. Se tekee minut niin kunnioitettavaksi, ainakin omissa silmissäni. Ja sitten on hän naimisissa."
Selman hymyily ilmaisi siinä määrin ilkeää viekkautta, että hän itsekin häpesi eikä uskaltanut katsoa ylös.
"No niin, hänen suhteensa voit luullakseni olla aivan huoleti. Mutta minun mielestäni pitäisi sellaisen elämän tuntua sinusta perin surulliselta."
"Niinkö arvelet?"
"Minä — oh!" Rikhard ei sanonut muuta, mutta saattoi sittenkin huomata mitä hän tarkoitti. Selma tunsi riemuitsevaa iloa sen johdosta.
Syntyi hetken äänettömyys.
"Tiedätkös, minä pidän tavattoman paljon Elvirasta," sanoi Selma äkkiä aivan aiheettomasti, "jos olisin mies, voisin rakastua häneen."