Tohtori meni pöydän luo ja selaili esillä olevia kirjoja.
"Sinä näyt ottavan opintosi vakavalta kannalta," sanoi hän selaillen jotakin kirjaa.
Selma nauroi.
"Niin. Paremmin ei voisi käyttää sitä aikaa, joka ei kulu talouskoneiston kunnossa pitämiseen. Minulla ei ole lapsia kasvatettavanani; minä saan tyytyä kasvattamaan itseäni."
"Toivoisin, että nekin joilla on lapsia, ajattelisivat samoin."
"Niin — asiasta toiseen — sinun pitäisi omistaa hiukan enemmän aikaa Elviralle; herättää hänessä hiukan harrastuksia, niin että teidän välillänne syntyisi yhteistunnetta. Ellet välitä sitä itsesi etkä hänen tähtensä, niin täytyy sinun se tehdä pikku poikasi vuoksi." — Viimeisten sanojen mukana tuli Selman ääneen pehmeä hyväilevä sävy, ikäänkuin pientä silkinsileää päätä silittäessä. "Sinun täytyy aina muistaa, että äiti antaa lapselle ensimäiset opastukset, ja että jos hän ymmärtämättömyydessään hemmottelee hänet pilalle, niin voi se ehkä pysyä lapsessa koko elinajan. Sinä et saa vähäksyä hänen vaikutustaan, sillä sinä et voi koskaan omistautua pojalle niinkuin Elvira. Miehelle on kylliksi omissa pyrkimyksissään, eikä hän voi omistaa itselleen toisen pyrkimyksiä. Mutta meidän täytyy kaikkien muistaa, että tulevat sukupolvet rakentavat meidän perustaksillemme, — että meidän lapsissamme on ihmissuvun lähin tulevaisuus. Jos eläisimme vain nykyhetkessä, emme olisi eläimiä paremmat."
Rikhard katseli Selmaan pitkään.
"Moraalisaarnaaja," sanoi hän hiljaa, veitikkamainen hymy silmissään.
Selma punastui hiukan huomatessaan, että hänen lävitseen oli nähty.
Sitten Rikhard keksi käsikirjoituksensa pöydältä, avasi sen ja alkoi lukea huomautuksia, jotka Selma lyyjykynällä oli marginaaliin tehnyt. Selma seisoi hänen vieressään nojautuen käsillään pöytään ja tarkkaavaisesti seuraten Rikhardin lukua.