"Laki tahtoo olla kohtelias naisille."
"Eikö mitä," huudahti Selma kärsimättömästi ja löi hiljaa viuhkalla polveensa, "en minä tarkoita sitä! Minä tarkoitan, ettei meidänkään pitäisi saada mennä naimisiin, ennenkuin olemme täysi-ikäiset."
"Nainen on täysikasvuinen ennenkuin mies."
"Vai niin. Onko hän aikaisemmin kypsä ohjaamaan omaa tulevaisuuttansa?
Sitä en ole koskaan tiennyt."
"Ja sitten on useita, jotka haluavat mennä naimisiin, ennenkuin ovat täyttäneet kaksikymmentäyksi vuotta. Sinä itse esimerkiksi." Patruuna nyökäytti hyväntahtoisesti päätään ja kohotti olutlasinsa.
"Sentähden olisi laki muutettava."
"Alaikäinen nainen onkin siten turvattu, että hän on riippuvainen naittajansa suostumuksesta."
"Mutta mitenkä ihmeessä naittaja voisi ratkaista, onko mitään syvempää elämänyhteyttä olemassa naisen ja sen miehen välillä, joka häntä kosii, kun ei nainen edes itsekään sitä tiedä? Niin, kun ei edes voida väittää hänellä olevan mitään oikeaa elämänsisällystä."
"Elämänsisällystä? Roskaa! Miten monet naiset elävätkään kuudenkymmenen-vuotiaiksi, vaikkei heillä olekaan mitään elämänsisällystä! Uudenaikaisia korulauseita! Antaa heidän ensin mennä naimisiin, niin elämä kyllä saa sisällystä: — talon ja kodin hoitamisesta. Niinhän sinunkin on käynyt."
"Talot ja kodit tulisivat paremmin hoidetuiksi, jos naiset voisivat käyttää neljä, viisi vuotta oppiakseen kaikkea sitä, mitä heiltä vaaditaan," sanoi Selma nostaen kätensä ylemmäksi ja nojaten siihen, samalla kun hän katseli miestään ikävystyneellä alistumisella, ikäänkuin lopettaen työn, jonka jo kauan on huomannut olevan hyödyttömän, mutta jonka kuitenkin arvelee olevansa velvollinen saattamaan loppuun; "sitäpaitsi sinä aivan unohdat, että suurimmat kehitysmahdollisuudet kohdistuvat juuri kuudentoista ja kahdenkymmenen vuoden väliseen aikaan."