"Sinä näytät niin tyytymättömältä."
Selma meni ikkunan luo, veti ylös uutimet ja katseli linnaa sekä "Strömparterreä". Lyhdyt kuvastuivat veteen ja tuntui virkistävältä katsella kylmään yöhön.
"Syö sinä, Pål, minä en voi," sanoi Selma antaen kaihtimien jälleen laskeutua alas.
Patruuna huoahti ja istuutui jälleen pöytään.
Selma seisoi yhä ikkunan luona ja leikki hajamielisesti kokoonpannulla viuhkallaan. Iho ei ollut yhtä raikas kuin tavallisesti, ja se rumensi piirteitä. Terävä leuka ja ohkaiset huulet tekivät hänen kasvonsa kylmiksi ja luotaantyöntäviksi, etenkin kun ne olivat niin kalpeat kuten nyt.
"Kaviaari on erinomaisen hyvää," sanoi patruuna, "etkö halua maistaa?
Se antaa ruokahalua."
"Ei kiitos."
Selma oli istuutunut ja katseli välinpitämättömänä toista kättään, joka nojasi ikkunalautaan, — suuri, kaunismuotoinen käsi, kapein kiintein kynsin. Näytti siltä kuin se olisi voinut tarttua lujasti työhön kiinni, olipa se sitten millaista työtä hyvänsä. Sitten hän nosti silmänsä ja katsoi mieheensä. Tämä näytti kokonaan vaipuneen hummerin paloittamiseen.
Patruuna oli nyt viidenkymmenenyhden-vuotias, eikä hän näyttänyt myöskään nuoremmalta; hänen suunsa ympärille oli muodostunut veltto piirre hänen saatuaan tekohampaat, ja tukka oli ohut.
"Miksi laki on niin epäoikeudenmukainen, että se ei salli miehen mennä naimisiin ennenkuin yhdenkolmatta vanhana, kun nainen saa jo kuudentoista-vuotiaana?" sanoi Selma äkkiä.