"Vai niin, tahtoisitko sinä sitä?" vastasi setä kunnioittavalla äänellä, jossa tuntui hiukan ivallista vivahdusta, "ja miten se kävisi, jos saan luvan kysyä? Sinä ehkä tahtoisit ruveta herra Möllerin kumppaniksi?"
Selma oli niin innostunut suunnitelmiinsa, ettei hänellä ollut aikaa ajatella mitä mahdollisesti sedän sanojen takana saattoi piillä.
"Niin, tietäähän setä, että minä pensionissa piirsin paremmin kuin muut toverit, ja siksi arvelin parhaaksi antautua jollekin sellaiselle alalle."
"Vai niin."
"Niin juuri. Ja siksi ajattelin, että ehkä setä auttaisi minua, jotta voisin päästä Tukholmaan, teknilliseen kouluun. Siellä saa oppia koko joukon käytännöllisiä töitä, joilla sitten voi ansaita. — Isältähän minä en voi toivoa apua."
"E-et. Sen Jumala tietää."
"Niin mutta todellakin, setä, oliko se niinkään tyhmää?"
"Saammepa nähdä. Mutta minäpä sanon sinulle, että siihenkin tarvitaan koko joukko rahaa."
"Niin, sehän on nyt varma, ettei mihinkään pääse rahatta!" huudahti Selma huolestuneen rypyn noustessa otsalle. "Mutta enkö voisi ottaa henkivakuutusta?"
"No mutta lapsi," sanoi setä painokkaasti, "mistä sinä olet saanut kaikki nuo hullutukset?"