"Älä lausu turhaan Jumalan nimeä, sen olen sinulle kerta kaikkiaan sanonut."
Selma kiinnitti häneen veitikkamaisen katseen, joka kokonaan riisti sedältä kaikki aseet ja näytti sanovan: minä vaikenen — kun en kuitenkaan voi puhua mielesi mukaan, ukko kulta.
Setä syventyi sanomalehteensä, sillä hänen oli vaikea näyttää ankaralta, ja sitä hän kumminkin tahtoi. Koko aterian ajan hän oli ollut niin harmistunut, että hänen sisässänsä oikein oli kiehunut. Mutta kun Selma nyt seisoi siinä niin punaisena ja valkeana ja iloisena, niin hän ei keksinyt ainoatakaan sanaa kaikesta siitä mitä hän oli aikonut lausua.
"Mutta sen minä sanon Selmalle," alkoi täti saarnaavalla äänellä — hän ei sinutellut koskaan Selmaa ollessaan suuttunut — "että minun mielestäni on aivan sopimatonta antaa nuorten herrojen saatella kotiin. kun on vielä niin nuori kuin Selma. Oikea rendezvous, Kahdenkeskinen yhtymä! Kyllä kai — sellainenko minun nuoruudessani olisi käynyt päinsä? Ei, silloin sai luvan olla varuillaan."
"Mutta minä vakuutan tädille, ettemme puhuneet mitään muuta kuin minkä koko maailma" — olisi voinut kuulla, oli hän aikonut sanoa, mutta hän oli hyvin arka totuudesta ja siksi hän hillitsi itsensä — "niin, se on, me keskustelimme ainoastaan afääreistä," lisäsi hän.
"Afääreistä," matki rouva ihmetyksellä, joka lähenteli kauhua, "onko hän puhunut sinun kanssasi afääreistään?"
"On kyllä. Minäkin olen puhunut hänen kanssaan omistani; mitä siinä on?"
"Mitä merkitsevät sinun afäärisi?" kysyi setä hyvin kuivalla äänellä.
Selma astui askelta lähemmäksi, kiihkeän toimintahalun pakottamana. Hän oli hyvin yritteliäs ja rohkea nainen.
"Niin, asian laita on sellainen, että minä tahtoisin ansaita jotakin."