"Täti on hyvä ja suo anteeksi, että tulen näin myöhään," sanoi hän sydämellisellä sävyllä, joka kuitenkin oli vailla kaikkea nöyryyttä, "minä kävin Möllerin muorin isän luona katsomassa kaikkia hänen piirustuksiaan, enkä huomannut ottaa vaaria ajasta. Se oli todellakin kovin harmillista."
Setä oli silminnähtävästi harmissaan eikä kääntänyt silmiään sanomalehdestä, vaikka selvästi näkyi, ettei hän lukenut.
"Kuinka Selma tuli kotiin?" sanoi täti.
"Kävelin tietysti," vastasi Selma, jota heidän happamat ilmeensä loukkasivat.
"Yksinkö?"
"En, herra Möller saattoi minut."
"Mutta sen minä sanon, ettei ole lainkaan sopivaa juoksennella pitkin maantietä herrojen kanssa tähän aikaan päivästä."
"En minä juoksennellutkaan hänen kanssaan."
"Ole viisastelematta," tiuskasi kirkkoherra katsoen ylös.
"Herra varjelkoon — setä," sanoi Selma tarkastellen häntä veitikkamaisella ilmeellä, jota hän osasi oivallisesti käyttää, kun siksi tuli.