"Aika avun tuopi," sanoi Selma, "se on minun mielilauseeni."
"Sananlaskut valehtelevat," huomautti Aksel raskasmielisellä äänellä.
He kulkivat hetken äänettöminä eteenpäin maantietä pitkin.
"Ajatelkaa, jos olisimme kohdanneet junan, niin tämä olisi ollut viimeinen matkamme," sanoi Aksel; "tuskinpa luulen, että tässä ilmassa olisimme kuulleet sitä."
Hän tunsi erikoista iloa sanoessaan sen.
Selma ei vastannut; hän ajatteli vain nuhteita, jotka odottivat häntä kotona. Ja niin sitä oltiin puutarhanportilla.
"Hyvää yötä," sanoi hän ojentaen Akselille kätensä.
Akselin päähän ei koskaan olisi pälkähtänytkään puristaa sitä lämpimästi.
Ja niin he erosivat.
Kun Selma oli riisunut päällysvaatteensa, meni hän perheen arkihuoneeseen. Setä makasi sohvalla ja luki sanomalehteä, rouva istui vieressä kutoen sukkaa. Selman tottunut silmä huomasi heti, että he olivat syöneet illallisen.