Peitteellä oli todellakin seteli.
"Niin, mitäpä minä sillä nyt teen!" huudahti hän nojaten otsaansa seinää vasten.
"Se täytyy sinun tietenkin itse keksiä."
"Saanko tehdä sillä mitä itse tahdon?"
"Tietysti."
Selma ei kääntynyt setää kohti, mutta sittenkin saattoi selvästi huomata, että linna oli antautumaisillaan.
"Eikö minun ollenkaan tarvitse tehdä tiliä näistä rahoista?"
Setä tarkasteli hymyillen valkeata yöröijynselkää ja keltaista palmikkoa, joka aivankuin jalopeuran häntä riippui selässä. Vieläkin tyttö epäröi. Ehkäpä hän epäili jotakin ansaa. Kirkkoherra melkein piti hänestä sen vuoksi.
"Vaikkapa heittäisit sen maantielle, niin en siitä välittäisi," jatkoi setä, "tahdoin vain osoittaa sinulle, etten ole kitsas enkä kova."
Hänen äänessään värähteli luonnollista hellyyttä.