"Ja olenhan minä myös kovin nuori, voisinhan myöhemmin ruveta pitämään jostakin toisesta," sanoi hän.
"Pitää jostakin? … kun on jo naimisissa! … se ei koskaan voi tulla kysymykseen," sanoi kirkkoherra hitaasti ja paheksuen. Sitten hän kääntyi nopeasti Selman puoleen, ikäänkuin hän olisi tullut ajatelleeksi jotain muuta. "Sehän on totta … olen nähnyt sinun kävelevän nuoren herra Möllerin kanssa pari kertaa — miten sen asian laita on? Et suinkaan ole ihastunut häneen?"
Selma tuli hehkuvan punaiseksi.
"Minä! ihastunut…? en, en rahtuistakaan."
"Niin, minä vain ajattelin sitä, kun et tahtonut ottaa korviisi tätä toista. Mutta jos niin olisikin, niin voin sanoa sinulle, että ei kannata luottaa siihen, sillä aikaa myöten tulee Jöns Olsin Marista ja Akselista pari. Sinähän tiedät, että Möllerit pitävät rahasta kiinni."
"Hyh — hän voi mennä naimisiin kenen kanssa haluaa, sen puolesta voin kernaasti ottaa patruunan."
Selma tarkoitti mitä sanoi, mutta samassa alkoi harmi hänessä kuohua, ja hän mietti olisikohan herra Möller ajatellut Jöns Olsin Maria hyljätessään Selman kurjat sata kruunua.
Puna kiihtyi kiihtymistään Selman sanomattomaksi harmiksi, mutta kirkkoherra ei ollut sitä huomaavinaan.
"Syksyllä Kristerson aikoo muuttaa uuteen kartanoonsa, siellä kuuluu olevan hyvin kaunista," sanoi hän.
"Hänellä on niin hirveän hienot hevoset," huomautti Selma.