Kirkkoherra vaikeni. Hänen sanansa alkoivat vaikuttaa, ja hän tahtoi nyt antaa hänelle ajatusaikaa.
"Kun on niin rikas kuin hän, voi saada mitä ikänä haluaa," lausui kirkkoherra hetken kuluttua.
"Onko hän todellakin niin rikas?"
"Sen asian minä voin taata," vastasi kirkkoherra.
Syntyi hiljaisuus. Selman ajatukset kiintyivät suureen harmaaseen hevoseen … tai ehkäpä se olisi aivan musta. Ja sitten hän tuli ajatelleeksi ratsastuspukua, jonka pitkää laahustinta voisi kantaa käsivarrella … ja pientä naissatulaa, joka olisi uutta kevyttä tekotapaa … luonnollisesti pitäisi myöskin olla pikentti, joka auttaisi selkään noustessa: kun on niin rikas, voi saada mitä ikänä haluaa.
Selma loi katseensa maahan ja järjesti suurella huolella pukunsa poimuja.
"Luuleeko setä, että hän pitäisi ratsuhevosta minua varten?"
Kysymys tuli aivan arasti. Yksi ainoa sana voisi pelottaa hänet peräytymään. Tämän lapsen kanssa sai hieroa kauppaa yhtä varovaisesti kuin paholainen syntisen sielusta.
"Sellaisessa talossahan on talli täynnä hevosia," sanoi kirkkoherra välinpitämättömästi.
Hän tunsi purjehdusvedet liiankin hyvin ja tiesi, että vaikka pieni pursi alussa nousikin rohkeasti tuulen yläpuolelle, niin tarvittaisiin vain tuulenpuuska, jotta se laskeutuisi. Hän tiesi sen.