"Se tulee jälestäpäin, se tulee jälestäpäin," vakuutti patruuna.
"E-ei," vastasi Selma varmasti, "juuri sitä minä tahdoin sanoa, etten luule sen koskaan tulevan."
Patruuna hymyili ajatellessaan, että hän tiesi niin äärettömän paljon enemmän kuin Selma.
"Kyllä se tulee," sanoi hän, "se tulee niin pian kuin me menemme naimisiin."
"Oi, ei suinkaan siinä niin suurta eroa liene," sanoi Selma ylimielisesti, "jokainenhan tietää, että kihlausaika on onnellisin!"
Niin suuri viisaus sai patruunan vaikenemaan. Tyttö puhui sellaisella varmuudella kuin olisi hän ollut kihloissa vähintäin tusinan kertaa.
"Ei suinkaan Selma pidä jostakin toisesta?" kysyi hän varovaisesti.
"E-en, Jumala varjelkoon, minä en koskaan ole ollut helposti syttyvä."
Hänellä mielestään oli niin äärettömän paljon kokemusta.
"No, mutta siinä tapauksessa, niin…"
"Niin, sitä minä myöskin olen ajatellut," tarttui Selma vilkkaasti puheeseen luullen ymmärtäneensä hänen tarkoituksensa, "kaikki voi olla hyvin siitä huolimatta. Ihmiset ovat niin hirveän erilaiset, niin juuri. Muutamien pitää aina olla rakastuneita," hän venytti sanaa pitkäksi ikäänkuin hän olisi määkinyt, "mutta onpa myös toisia, jotka voivat vain pitää ihmisistä. Ja näiden kahden asian välillä on kauhean suuri ero, sen voin vakuuttaa." Hän pysähtyi ja katsahti kysyvästi patruunaan saadakseen selville oliko tämä voinut seurata hänen syvämietteisiä ajatuksiaan.