Patruuna istui yhä ajatellen tuota suudelmaa, jota hän ei voinut saada mielestään, siksi hän vain nyökäytti päätään. Selma käsitti sen myöntymykseksi.
"Niin juuri," sanoi hän helpotuksella, "en voi ymmärtää, että siinä olisi mitään ihanaa. Sen ikävämpiä olentoja ei voi olla kuin rakastuneet ihmiset, ja minä olen monta kertaa päättänyt, ettei minusta ainakaan saisi tulla yhtä imelää kuin kihlautuneet tytöt tavallisesti ovat. — Kas minähän olin oikeastaan ajatellut, että en koskaan menisi naimisiin," lisäsi hän luottavammin. "Minä olin aina luullut, että omin neuvoin suoriutuisin elämässä. Mutta kun on niin monta mutkaa matkassa… Jospa vain joku tahtoisi hiukankin auttaa minua! — Sillä minä tahtoisin kuitenkin niin mielellään tulla joksikin."
Hän katsahti salaa patruunaan nähdäkseen olisiko tämä halukas menemään tällaiseen ansaan.
Patruuna istui katsellen tyttöä raukea ilme silmissään, ikäänkuin hän olisi paistanut itseään uunin edessä ja tullut jo liian laiskaksi lähteäkseen pois sen luota. Siltä hän ainakin näytti, ajatteli Selma mielessään: punainen ja kiiltävä kasvoiltaan ja silmäluomet puoleksi kiinni.
Selma yskähti terävästi ja suuttumuksen kyyneleet nousivat hänen silmiinsä.
"Minä tahtoisin paljon mieluummin tulla joksikin kuin mennä naimisiin!" huudahti hän pelästyen patruunan jäykistynyttä hymyä.
"Miksikä sinä tahdot tulla?" kysyi patruuna väkivallalla koettaen voittaa lemmenhumalaansa.
"Maalariksi," vastasi Selma hiljaa, "auttakaa minua siksi." Hän kumartui eteenpäin, tarttui patruunan käsiin ja katsoi häntä kasvoihin. Tämä reipas olento saattoi olla hyväilevä, kun hän vain tahtoi!
Patruuna tarkasteli näitä rukoilevia silmiä, ne olivat kirkkaat ja vivahtelevat kuin merivesi tyynellä ilmalla ja auringonpaisteessa. Eikö hän muka ollut kaunis!
"Sinä saat tehdä kaikki mitä ikänä tahdot, kun vaan olemme naimisissa," sanoi patruuna verhotulla äänensävyllä.