Patruuna heilutti seteleitä ilmassa, jotta tyttö ottaisi ne.
"Tarkoitan tietysti, että saat käyttää ne mihin hyvänsä," sanoi patruuna nauraen Selman ilmeelle, "kihlat ostan itse."
Selma pudisti päätään ja pisti kädet selän taakse, ikäänkuin hän olisi pelännyt koskettaa seteleitä.
Patruuna nauroi. Miten lapsellinen Selma vielä oli! Mutta hän piti hänestä sen vuoksi vain sitä enemmän.
"Etkö huoli?"
"En. Setä kyllä antaa minulle mitä tarvitsen." Selma näytti järkähtämättömän totiselta.
Patruunan oli vaikea pidättää nauruaan, mutta pisti kuitenkin rahat takaisin. "Kuten haluat," sanoi hän.
He jatkoivat kävelyään, mutta Selma ei ollut enää yhtä iloinen kuin äsken.
Kohta senjälkeen tuli rouva Berg sisään. Hän oli punainen keittiön kuumuudesta, ehkä myöskin mielenliikutuksesta. Silmät olivat terävät, mutta hän hymyili kohteliaasti onnitellessansa. Oli selvää, että hän pakottautui olemaan rakastettava.
Käytiin pöytään. Sulhanen emännän viereen, morsian isännän rinnalle. Keskustelu oli vilkasta, sillä kirkkoherra oli tavattoman iloinen. Hän pyysi viiniä pöytään, ja palvelijatar katseli tarjotessaan uteliaasti Selmaa. Samalla hän osoitti hänelle kunnioittavaa huomaavaisuutta, mikä ei jäänyt asianomaiselta huomaamatta. Se kohotti juhlatunnelmaa. Rouva oli äärettömän kohtelias, mutta näytti uhrilampaalta. Hänen oli mahdoton unohtaa sitä vääryyttä, että tämä lapsi, joka ei tiennyt taloudesta hölyn pölyä, saisi hallitakseen palvelijoita ja maita. Se tuntui kuin loukkaukselta… Uusi aika tasa-arvoisuusperiaatteineen — Jumala varjelkoon, — mitenkähän se päättyisi!