TUOMARI. No Jumalan kiitos, Jumalan kiitos! Mutta kaikissa tapauksissa oli hyvä että tulit. (Huutaa ulos.) Ida! Niin tiedätkös, ai'oin siitä kirjoittaa sulle tänä iltana. Minulla ei ollut hetkenkään rauhaa tuossa siunatussa — tuossa kirotussa kestissä, piti sanomani. (Huutaa taas.) Ida! Etkö sinä kuule, Ida! Sinä tulit kuin kutsuttu, poikaseni. Oli oikein hyvä että tulit — — — Mutta nepä nyt ovat kummallisia ihmisiä! (Menee ovelle ja huutaa.) Tahdotteko olla hyvä, notario ja sanoa Idalle, että hän tulee alas! — Kelpo lakimies, mutta peijakas ihmisenä, kaikissa tapauksissa. Niin, nyt saat itse — —
IDA (epäröiden, katselee tutkivasti Birgeriin ja lähenee vitkaan). Sinä olet täällä! Sehän oli ikävää — hm — Eno aikoi kirjoittaa sinulle. Minulla ei ollut aavistustakaan, ennenkuin tänä iltana. Se sai minut kovin pahoille mielin.
BIRGER. Sinun osanottosi on ihan odottamatonta.
IDA. Se on koskenut minuun kipeämmin kuin voin sanoakaan. Sinä ehkä et usko, mutta — — se on tosiaankin sinun tähtesi — — ei, minä en voi selittää ajatustani, mutta — se on kauhean raskasta! (Nostaa käden silmilleen.)
BIRGER. Sinä luulet että — —. Se, kuinka suureksi summa on sanottu, koska hän ottaa sen noin traagilliselta kannalta.
TUOMARI. Jotkut tiesivät sen olevan 60,000, toiset taas sanoivat että olit taannut puolet ostohintaa ja että koko omaisuutesi luistaisi siinä jutussa.
IDA (jännityksellä). Eikö se sitte olekaan totta?
BIRGER. Mikä ilo! Onko sääliväisyytesi minua kohtaan todellakin niin suuri?
IDA. Eikö se ole totta?
BIRGER (katselee ivallisella hymyllä Idaa). Ei.