IDA. Oh, — niin putosi kuin kivi sydämmeltäni!
BIRGER. Arvelet ehkä, että olisi sinun ollut vaikea valita, jos olisin ollut köyhtynyt? Kiitos! Ja kas tässä palkka jalomielisyydestäsi. (Vetää kihlasormuksensa ja ojentaa Idalle.)
SIIRI (kurkistelee pyöreästä ikkunasta).
IDA (ennen kuin ottaa). Sinä itse tahdot sen?
BIRGER. Niin, minä tahdon. (Näkee Siirin, on puhkeamassa nauruun, mutta ei ole huomaavinaan.)
IDA. Ja sinä eroat kaipauksetta?
BIRGER. Ilman pienintäkään kaipausta.
IDA. Nyt eno — nyt et varmaan enään ole minulle suutuksissa.
SIIRI (on putoamassa, tarttuu kiinni oveen, joka ponnahtaa auki. Tulee päistikkaa sisään. Toiset katsovat häntä kummastellen. Siiri potkaisee nopeasti jakkaran syrjään ja sulkee oven.) Minä — minä tahdoin vaan pyytää sedältä — — Minun piti pyytää anteeksi — kun niin vähän on tullut kirjoitetuksi tänään.
TUOMARI. Rakas lapsi, ei sinun olisi sitä varten tarvinnut noin lentäen tulla sisään. En minä mikään hirviö ole.