SIIRI (toipuu). Ei, mutta — mutta minua hävettää, kun niin vähän tuli tehdyksi. Sen minä vaan ai'on sanoa, mutta huomenna —
TUOMARI. Hä, hä, hä! Pitää olla oikea tuulihattu, kuin sinä, joka sen ilmoittamisella moista kiirettä pitää! Nuku rauhassa vaan sen tähden.
BIRGER. Oikeastaan syy onkin minun. Minä melkein pakoitin häntä pitämään seuraa kanssani. (Viimeisten sanojen aikana on Ida ja tuomari ruvenneet hiljaa puhelemaan keskenään. Ida pitää tuomarin kauluksesta, puoleksi pois käännettynä. Seisovat ovella, pois mennäkseen. Birger ja Siiri ovat lähenneet etu-alaa.)
BIRGER (hiljaa Siirille). Nyt teitä odottaa rangaistus; minä näin teidät.
SIIRI. Sen uskon! Jakkara luiskahti altani ja minä olin vähällä lyödä nenäni ruudun läpi.
BIRGER (nauraa). Mitä te siellä teitte?
SIIRI. Mitäs te teitte telefoonissa?
BIRGER. Eikö olisi parasta että ajoissa avattaisiin pieni erehdyskontto molemman puolisille pikkusynneille? Minusta näyttää kuin se olisi tarpeellinen! Kuunnella ovissa — hyi!
SIIRI. Niin, minä häpeän! Ruutu oli kai pahempi kuin telefooni. Minä olen tosiaan pahoillani, että tulin siitä kurkistaneeksi.
BIRGER. "Tulitte", — ha, ha, ha! — niin te näytätte tosiaankin olevan pahoillanne.