"Vaimolla on keuhkotauti ja mies keittää kahvin hänelle joka aamu ennenkuin menee työhön. Tehkääpäs perässä."
Notario pudisti päätänsä. Hänen mieltänsä käänti eivätkä sovittavat sanat mitään vaikuttaneet.
Kahvin keitto ei sovittanut rottajuttua.
Joulu.
Kertomus Etelä-Ruotsista.
Ei lunta maassa, eikä huurretta puissa. Avuttoman alastomina seisoivat ne kylmästä väristen. Kuu ei valase maisemaa; on likasenharmaa hämärän hetki ja kenttien yli käy nihkeä tuuli, joka tunkee luihin ja ytimiin.
Tie on lokanen ja jalat tarttuvat saviseen maahan, joka on sitovan sitkeä. Pieni kivetön oikotie, polkemalla, ei ajaen tehty.
Ylös mäkeä nousee pieni ukko laahustaen rattaita. Kuorma on kova vanhalle miehelle. Läiskähtäen vaipuvat puukengät likaan ja imaseva ääni kuuluu, kun hän ne vetää ylös. Ylempänä on tie kovempaa ja kulku käy helpommin. Mäen päällä huoahtaa hän, lykkää lakin niskaan ja pyyhkii otsaansa lammasnahkaturkin hialla.
Se oli viimeinen ylämäki, mutta myös pahin. Hämärä tummenee. Olisipa jo kotona!
Hän sylkäsee kämmeniinsä, hierasee niitä toisiaan vasten ja tarttuu aisoihin. Nyt käy kulku helpommin, hän käy reippaasti — reippaammin kuin huomaakaan, sillä hän ajattelee kalaa ja puuroa. Siksi ikävöi hän kotiin.