"Mitä siitä tulee?" huudahti tyttö. "Nyt ei tunnu siltä kun hän välittäisi minusta… Luotan sinuun enemmän kuin Simoniin. Hän pyrkii poispäin; sanoin tänään: odotetaanhan nyt."
Marcelius ei vastannut mitään. He kävelivät. Mutta Fredrikke oli viisas ja käytännöllinen kesken epätoivoaankin ja sanoi äkkiä:
"Älä sinä missään tapauksessa anna hänelle venettä ilmaseksi."
"En en", vastasi Marcelius.
Tienhaarassa ojensi tyttö kätensä ja sanoi:
"Nyt täytyy minun lähteä, muuten hän loukkaantuu, hän taisi nähdä, mihin minä menin."
He sanoivat hyvää yötä ja menivät kukin taholleen.
Seuraavana päivänä ei tuullut ollenkaan, ja meri oli aivan tyyni. Kunnon veneitten rakentaja Joakim oli poikiensa kanssa jo ennen päivän koittoa vienyt veneen köysien luo, heillä olivat olleet kaikki saaren miehet apuna, ettei hieno vene vikaantuisi. Nyt riippui se soreana hienona köysissä.
Vanha opettaja oli saanut hienon virkaveljensä lykkäämään kotimatkansa iltapäivään, ja nyt oli vene laskettava alas. Kihlattujen kesken ei näkynyt olevan parempaa sopua kuin eilenkään, he kävivät happaman näköisinä kaukana toisistaan polulla, ja se, jonka oli määrä olla morsian oli täynnä epäilystä. Kun he tulivat köysien luo, olivat miehet siellä koossa. Kaikki miehet paljastivat päänsä opettajalle ja hänen seurueelleen.
"Onko kaikki valmiina?" kysyy Simon.