Ensin pelataan viidenkymmenen pennin palloja. Toinen esittelee markan palloja, hän suostuu — ja kun on jonkun verran hävinnyt, esittelee hän itse kahden markan palloja, voittaakseen pikemmin häviönsä takaisin. Häviötä karttuu kuitenkin aina enemmän. Olut, jota joka lyönnin jälkeen naukataan, alkaa myös vaikuttaa häviöksi.
— Kaksikymmentä markkaa! huutaa pikku mies.
— Kolmekymmentä — neljäkymmentä!
Toisen onneksi, toisen onnettomuudeksi lyö ravintolan suuri seinäkello kaksitoista. Ravintoloitsija nappaa pallot "biljaardilta".
Hävityt rahat maksetaan, juodaan vielä joku lasi olutta ja sitten hoiperrellaan ulos — —
* * * * *
Niin, niin. Kymmenen markkaa on jäljellä. Sinne ne menivät kapakkaan rahat — ja minun kun piti antaa äidilleni, mumisee itsekseen tuo "pitkä, hoikkavartaloinen mies", jolla kasvonpiirteet ovat säännölliset, silmät sopusoinnussa suun kanssa ja joka itse näyttää tahtovan olla sopusoinnussa koko maailman kanssa. Ja hän astua haapuroi pitkin katua, tietämättä — minne?
Minne hyvänsä, vaan ei vielä kotiin! Ei siellä saa unta kuitenkaan. Huh! Yksin siellä! — Koska rahat ovat näin menneet, niin menkööt loputkin!
Pitäähän sitä vielä saada olutta — päätä kivistää — ja sitten — —
— Ajuri hoi! — —