— Kyllä sinne saa mennä, kun hiljaa menette, selittää ajuri, palattuaan tuon pitkän, hoikkavartaloisen herran luo, jolla kasvonpiirteet ovat säännölliset, silmät sopusoinnussa suun kanssa. —
— Vai niin. Mitä olen velkaa?
— Seitsemänkymmentäviisi penniä.
— Hyvää iltaa! — Uh, kuinka minun on vilu! Eikö siellä ulkona ole hyvin kylmä? — —
Punaisella paperi-uutimella verhottu lamppu valaisee hienosti huonetta, joka on jotakuinkin siisti: kalustettu sohvalla pöytineen, tuolilla, piirongilla ja sängyllä — lattialla paksut hulpiomatot.
Mies seisahtuu keskelle lattiaa — näyttää niin omituiselta. Hän ei puhu mitään.
— Mikä Teitä vaivaa?
Nainen katselee miestä ja — käy totiseksi hänkin.
— Ei mikään, mumisee mies. On vaan kylmä. Voisinko saada olutta?
— Kyllä. Istukaa, olkaa hyvä!