(Kaikki ovat ääneti ja päät alas painuneina.)
ESIMIES (ääni vapisee). Pyytäisin, vaikka mielemme ovatkin kovin masennuksissa, että kuitenkin hetkinen vielä istuttaisiin asian käsittelyä varten, saadaksemme sen päätetyksi.
(Pyyntöä totellaan — päät nousevat ja kääntyvät esimieheen päin.)
ESIMIES. Sanokaa siis, mitä nyt vihdoinkin tehdään tuolle järvisalolaisten raha-avun pyynnölle!
ERÄS ISÄNTÄ (nousee ylös). Kyllä minä sentään tahtoisin, että järvisalolaisille myönnetään ne kaksisataa markkaa.
TOINEN ISÄNTÄ (istualta). Ja minä myös. — Jollei se patruuna Tokman olisi tullut tänne vastustamaan, niin ei olisi, luulen ma, näin pitkää kinastusta syntynytkään, vaan olisi vähemmällä yhdytty opettajan esitykseen.
ESIMIES. Mitä tehdään siis? Myönnetäänkö todellakin nuo kaksisataa markkaa? — Pyydän, että ne, jotka sitä vastustavat, nousisivat ylös.
(Neljä miestä nousee: kauppias Toimela ja Anttilan isäntä sekä pari muuta miestä.)
ANTTILAN EMÄNTÄ (nykii takin liepeestä miestään istumaan, mumisee). No, mitäs sinä siinä nyt taas! — Etkös näe, ettei juuri muitakaan nouse?
(Anttila vilkuttaa käskevästi silmää istuville, että nousisivat, muttei kukaan lisäksi nouse — muuan ovenpuolessa istuva mies tosin ensin puolittain nousee, mutta istuu taas koltta sanoen: "en sentään nousekaan".)