Leena (yksin).
Leena (aikoo puhdistaa takkia, mutta huomaa kirjeen). Mitä, mitä ihmettä — kirje, kelle?… (lukee). "He-hee herra Kaa-kaa-kanttuori"… (sanoen). Jassoo, — vieläpäs sun herrakin, mokoma rutimuljus. Mutta sillehän se näkyy olevan. Olipa onni että minä sain tämän käsiini, muuten ukko ehkä taas olisi salannut koko jutut, jos jotain vaarallista olis ollut tekeillä… ehkäpä on sulhasia tai jotain sellaista… Sillä Anna Liisalta tämä kai lienee… Keltäs sitte… Ompa mukavaa nähdä mitä se siellä kaupungissa nyt hommailee… Minä noudan "nenäklasit", että tiedän ryhtyä tarpeellisiin varustuksiin ukon suhteen (menee).
5:s Kohtaus.
Pekka (yksin), sitte Leena, Taavetti, Erkki ja Heikki.
Pekka (tulee arastellen). Pitäisipä ottaa selkoa, mitä täällä on tekeillä. Sillä jos kirjeessä on perää, lie kai Annaliisa pian täällä sulhasineen… Sulhasineen! Sapperment!… olenhan minäkin sellainen poika ja antaisinko naapurin tytön noin vaan livahtaa sivu suun. Eipä niinkään… Minä piiloudun tänne saadakseni vihiä, miten sulhaasuutinen otetaan vastaan ja josko kirje huomataan avatuksi.
Leena (tuvassa). Joko ne kahvit nyt on poltettu?
Pekka; (hiipii seinän viereen). Ahaa, mamma on kotona (askelia kuuluu nurkan takaa). Sapperment! — nyt siellä tullaan… minnes tässä hätkähtää? Eiköhän tuolla tynnyrin takana säilyisi, (piiloutuu).
Taavetti (tulee rykien). Öhöm… tuota… kun tuo hevoskaakki teki tepposet, kun juuri olin kahden vaiheilla… öhöm!…
E. Koponen (tulee tuvan kulmauksesta lasit silmillä hyvin ylväänä). Hm!… Tässä kai se sitte on (katselee tupaa).
Taavetti. Öhöm tuota… Päivää… tuota (pyörittää lakkia).