Leena (huutaa). Eikö se möllikkä vieläkään ole siellä… Mutta kyllä minä sen ripitän kun se tulee takaisin…
Heikki (hiipii tuvan seinustalle laittamaan lahetta). Heh-heh!… Nyt on sitte rippisauna tiedossa. Mutta eiköhän löylyä voitaisi vähä lieventää, kun tarttuu kirnun mäntään, että tukka tömisee ja tekee voin valmiiksi ennenkuin sillä on vihiäkään asiasta (tarttuu kirnun mäntään). Ee-ih! Tupakka ensin piippuun ja sitte jenkottamaan… (panee tupakaksi). Mutta sopisihan sitä kerran tehdä oikein tenäkin sille muijalle… Vaan kaipa sentään lie paras ensin kirnuta, että saa syödä, niin paremmin vähä "pryktää" — (alkaa kirnuta jolloin maitoa läiskähtää takille). hyi… sapper… hm! Siinä se nyt taas oli — lukkarin suojelusenkeli! — Hyi! (puhdistaa kättänsä). Mutta nyt minä en enää tätä siedä… (huutaa). Leena… Leena hoi!… Minä en kirnua enää tilkkaakaan, vaikka tulis mustat ja pimiät… Leena hoi!… etkö sinä kuule Leenaah! (menee tupaanpäin).
Leena (tulee ärtyisen näköisenä kahvipolttimo kädessä, johon lukkari töyttää huomaamattaan). Mitä elämää sinä täällä pidät — senkin tollero… Käskee minun mennä kahvia laittamaan vieraalleen ja lähtee sitte itse maailmalle pöllöttelemään.
Heikki. Mutta minun "kessuni". —
Leena. Luojan kiitos kun olisit niistä vaan pääsyt.
Heikki. Niin sinä sanot, joka et osaa tupakkaakaan polttaa… mutta…
Leena. Vieläpäs kummakin, että osaa polttaa… Mutta olisithan niitä naapurikunnasta sellaisiakin muijia saanut… Vaan nyt älä siinä enää turaja… ota tuo polttimo käteesi ja mene pian paahtamaan…
Heikki. Mutta se on niettua herra Vintteri.
Leena. Jaa-ah… Ja saako luvan kysyä mikä meidän vaarin hattuun sitte nyt on pistänyt.
Heikki. Hattuun… vai hattuun, hyvä kun nuttuunkin… Katsoppas onko tuo nyt lukkarin takin näköinen? (riisuu takin). häh?