Honvédien hätätorvi pysähdytti heidät, he valmistautuivat hyökkäykseen.
— Oletteko valmiit?
— Olemme.
— Marton!
Vanha talonpoika, joka yhtämittaa pyyhki silmiään, astui esiin. Pojat panivat kirjeensä hänen isoon nahkalaukkuunsa.
— No nyt, Marton, kiireesti pois, ykskaks, etteivät tallaisi teitä jalkoihinsa.
— Enkö minäkin voisi jäädä tänne, herra kapteeni? — kysyi hän hiljaisella äänellä.
— Ette — vastasi Szeredai lyhyesti, veti hänet syrjään ja antoi hänelle yhteensidotun hiussuortuvan, kellonsa, sormuksensa sekä kirjeen, — nämä antakaa vaimolleni. Pois, joutuun!
Vanhus lähti pää kumarassa alas vuorelta ja katosi metsään.
— Varuillanne! Ne liikkuvat! — huusi vartija huipulla.