Kreivi jatkoi matkaansa. Lehoczky komentaa ja husaarit, kiertäen kaupungin, rientävät joelle, joka saattoi olla niin iso kuin Bodrog.
Korkealle rannalle pysähtyy korpraali Lehoczky kokoontuneen miehistön eteen.
— Soturit, ell'emme kahlaa tämän joen poikki, otetaan meidät kiinni ja ammutaan. Jälessäni, älkää pelätkö!
Näin sanoen hän korkealta, jyrkältä rannalta kaluineen, koluineen syöksähti veteen.
Kun hän tuli ylös veden alta, tulivat ensin hevosen neljä jalkaa näkyviin, sitten Lehoczky tuli takaa.
* * * * *
Jánosin silmät säihkyivät, hän itsekin hypähti… mutta yht'äkkiä hän vaikeni ja hänen kasvoilleen ilmestyi tuskallinen piirre. Joku hirveä sielun tuska mahtoi raivota hänen povessaan. Minä seurasin hänen silmiensä suuntaa… hän katsoi lamppuuni, joka savusi kauheasti.
— Anteeksi, Teidän armonne! Ensin virka, sitten tulee huvitus.
Näin sanoen hän astui lampun luo ja ruuvasi sen alas. Velvollisuuden tunto voitti hänessä sankariaikoja muistelevan uroon.
* * * * *