— Vieköön piru sikiön! — karjahti päihtynyt tribuuni ja laukasi pistoolinsa pientä tyttöä kohti. Vaan Valea oli nopeampiliikkeinen ja työkkäsi pistoolin niin, että luoti lensi seinään. Tribuuni tästä suuttuneena löi Valeaa pistoolilla päähän niin, että veri purskahti esiin. Mutta Valea vastasi sellaisella nyrkiniskulla että tribuuni pyörtyi ja jäi lattialle makaamaan. Kaksi miestä nosti hänet sanaakaan sanomatta ja kantoi ylös heinäparvelle.
Valea otti pienen tytön syliinsä, vei takimmaiseen huoneeseen ja uskoi hänet ravintolanemännän huostaan. Sitten meni hän kaivolle, kaatoi päähänsä kaksi ämpärillistä vettä, otti sitten pyssynsä ja istuutui portin eteen.
Kapakasta alkoivat ihmiset hajaantua. Mutta vitkaan, horjuvin askelin.
Jokainen pelkäsi pimeää, varjoja, huokauksia.
Ensimmäisenä poistui kylätuomari Tódor Stanila.
Tuskin oli hän mennyt, kun Valea näki hänen juosten palaavan takaisin. Sillä välin kuului katkonaisia huutoja hänen kurkustaan. Taloista juoksi ulos levotonta kansaa ja tunkeutui kylätuomarin ympärille. Ei kukaan vielä nukkunut kylässä.
Juomasali, vieläpä pihakin tuli yht'äkkiä täyteen miehiä, naisia. Ne, jotka olivat sisällä, näkivät että voimakas, vahvarakenteinen kylätuomari vapisi ja pyyhki paidanhihallaan otsaltaan kylmää hikeä.
— Missä pappimme on? Kuka on nähnyt hänet? — kysyi hän änkyttäen.
— Hän meni pois Dobran kanssa.
— Hyvä Jumala, mitä minusta tulee! — huusi hän ja peitti kasvonsa.
Joka taholta pyydettiin häntä kertomaan, mitä oli tapahtunut.