Pooppa, joka oli muuttunut hyvin palvelushaluiseksi mieheksi, hankki pian hevosen. Sitten pieni joukko kääntyi takaisin, Vizaknaan päin. He olivat kulkeneet tuskin sata askelta, kun Bárdy viittasi viereensä jälessä ratsastavan pojan ja muutamin sanoin ilmaisi itsensä hänelle. Mutta sitä hän ei ilmaissut, että veljellä oli vain pieni haava. Hän pelkäsi ettei tuo lujasieluinen poika silloin jättäisikään tovereitaan.
— Mitä vangeilla tehdään? — kysyi Stramm.
— Tuumani on jo valmis. Ottakaa toinen pistoolini ja ampukaa, jos mahdollista, pooppa, mutta sitten vasta, kun minä huudan: Husaarit! Nyt menkää taakse.
Stramm jäi Bárdysta. Vielä kulkivat he sata askelta. Silloin Bárdy pysähdytti joukon.
— Kuulen kavion kopsetta, — sanoi hän poopalle — jääkää tähän, minä menen tiedustelemaan.
Näin sanoen ratsasti hän eteenpäin. Hetkisen kuluttua laukkasi hän takaisin.
— Husaarit, unkarilaiset! Paetkaa! Laukaus kuului ja pooppa suistui lumeen.
Stramm oli suorittanut tehtävänsä. Valakkilaiset juoksivat mielettöminä metsään. Bárdy seisahtui hiljaa nauraen unkarilaisen joukon eteen ja sanoi unkariksi:
— Ja nyt pojat, kootkaa valakkilaisten poisheittämät aseet, painukaa tänne vasemmalle, erääsen autioksi jätettyyn myllyyn, ja odottakaa siellä. Minä olen varusmestari Bárdy neljännestä pataljoonasta ja minun täytyy vielä toimittaa Stramm Vizaknaan.
Ällistyneet pojat tuskin tointuivat hämmästyksestään, Bárdy laukkasi pois legioonalaisen kanssa.