Minä olin pyörtynyt, rikkiruhjottu, suurella vaivalla saatoin nousta ja miekallani koputtaa lähellä olevaa porttia.
Se aukeni. Eräs vanha herra näyttäytyi.
— Jumalan tähden — sanoin — antakaa minulle vettä juodakseni.
Vanha herra tuli vastauksen asemesta ulos, auttoi minut maasta ja vei sisään asuntoonsa. Portin edessä odottivat vanha rouva ja nuori tyttö, jotka taas sulkivat portin meidän takanamme.
Sisällä he antoivat vettä, paloviinaa, pesivät kylmällä vedellä sekä sitoivat pää- ja olkahaavani ja panivat minut vuoteeseen. Neljäkolmatta tuntia makasin mitä kurjimmassa tilassa.
Seuraavana päivänä, jolloin vielä olin hyvin heikko, pyysin univormuani ja miekkaani.
— Älkää nyt jättäkö taloa, kaupunki on meidän käsissämme.
— Ja te uskallatte piiloittaa talossanne venäläisen upseerin?
— Minä en piiloita venäläistä upseeria, vaan haavoitetun ihmisen. Ihmisrakkauden lait eivät koskaan ole kumotut. Ja se ei ole teidän vikanne, että soditte meitä vastaan.
Lämpimästi puristin minä hänen kättänsä.