— Siis ei ainoastaan armoton ja pelkuri, vaan kavaltajakin.
— Herra kapteeni…
— Sellaisia miehiä tahdotte häväistä, jotka ovat taistelleet isänmaanne kunnian tähden ja kunniaksi… konna… konna!
— Minä kutsun sotamieheni! — ulvoi Táray.
— Vahtiluutnantti Vasili, tarttukaa hänen niskaansa… Fedor, puhalluta hälytystä! — ärjyin vimmoissani.
Silmänräpäyksen kuluessa oli Táray sidottu. Seuraavassa silmänräpäyksessä kuului ravintolan portin edessä suuret kaukasialaiset torvemme ja tsherkessit saapuivat nelistävin joukoin, aseiden kalistessa ja huutojen kaikuessa ravintolan eteen.
— Herra kapteeni, te leikitte hengellänne, — korisi käheästi Táray.
— Enkö ole satoja kertoja leikkinyt hengelläni teidän kurjain nahkainne tähden? Ja te olette nyt kyllin röyhkeitä häväisemään ja polkemaan meidän kauttamme voitettuja? Annattaa keppiä urhoollisille sotureille! Luutnantti Baratinski, kahdellakymmenellä miehellä viet tuon veijarin ja ammut hänet kuolijaaksi!… Vasili!… Viidenkymmenen miehen kanssa menet sinä laskemaan honvédit vapaaksi. Joka vastustaa, sen lyöt maahan kuten koiran. Yks, kaks!
Huone tyhjeni. Baratinski ja Vasili poistuivat ja raastoivat mukaansa
Tárayn. Ulkona ratsasti yksi sotnia oikealle, toinen vasemmalle päin.
Syvä hiljaisuus syntyi. Upseerit katsoivat toisiinsa kalpeina, mutta
päättäväisinä, minä kävelin kiihoittuneena edestakasin…
Veripaitainen honvédupseeri astui eteeni, asettui sotilasasentoon ja sanoi: