Boddkin palasi takaisin ikkunan luota ja asettui kyynäspäät pöytään nojaten vastapäätä puhujaa. Heidän päänsä koskettivat melkein toisiaan.
— Mikäkö se on? — ja hänen äänensä aleni tuskin kuuluvaksi kuiskeeksi — mennä Wieniin ja vangita keisari omassa palatsissaan.
— Hullu olet! — murisi Szentgáli.
— Mitä ajatteletkaan? — kysyi pappi.
— Tehkäämme niin, tehkäämme niin — rukoili Bodó.
— Se on jo myöhäistä! — sanoi eräs yliluutnantti.
Maanomistaja katseli kotvasen aikaa tovereitaan ja jatkoi sitte:
— Tämä uhkarohkea ajatus on täyttänyt minut kokonaan… itse ajatus… ja siihen määrään, ett'en ole voinut sen yksityiskohtia miettiä. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitenkä sen voisi toteuttaa.
Hän pyyhkäisi otsaansa..
— Minuutit kuluvat, tunnit vierivät, ja me emme tee mitään… mutta kansan kohtalo riippuu tästä.