Ulkoa kuului linnan hätäkellon kajahdus ja hälytystorvien räminä.
Kokoontuvan sotaväen kumean astunnankin saattoi kuulla.
Husaarit olivat riisuutuneet paitahihasilleen. Kullakin oli kädessä miekka ja ladattu karapiini. Salin keskellä muodostivat he piirin. Yhdellä silmäyksellä ottivat he jäähyväiset toinen toisiltaan, sitten kaikui laulu:
/p
"Herra taivaan armias,
Siunaa Magyar-kansaa!
Taisteluissa voimallas
Ollos kalpanansa!"
p/
— Loistava loppu, pojat! — huusi innoissaan pappi. — Niebelungien kuolonkamppaus!
… Sitte, kuin annetusta merkistä, kaikki ovet ja ikkunat yht'äkkiä romahtivat sisään ja kauhealla räiskinällä paukkui viisikertainen laukaus pientä joukkoa vastaan.
Bardóczy vaipui polvilleen, katsoi ympärilleen. Ammuttuna yhteen kasaan makasi koko joukko. Veristen ruumisten päälle sortui hänkin ja meni tainnoksiin.
V.
Aukaistuaan silmänsä, hän huomasi olevansa sairashuoneessa. Orjantappurakruunua kantava Kristuksen kuva riippui seinällä. Hänen ympärillään vuoteita. Lempeäkasvoinen nunna kumartui hänen ylitsensä ja kysyi ystävällisellä äänellä:
— Tahtooko herra yliluutnantti jotain? Bardóczy katsoi häneen hämmästyen.
— No, jäinkö minä elämään?