— Viekää liemi ulos lämmitettäväksi. Kymmenen minuutin kuluttua tuotiin liemi lämmitettynä takaisin, mutta herra Norton oli silloin jo työhuoneessaan.
Sinä päivänä herra Norton varmaankin unohti syömisen.
II.
Kun Benjamin Szakács, Gyergyo-Szent-Miklós'in kanssaomistaja, osti Borszék'in tunturien keskellä sijaitsevan Balán'in vaskikaivoksen, jota ei kymmeneen vuoteen oltu käytetty, nauroi sitä jokainen.
Herkkäverisimmät lohduttivat sillä että hän siitä vielä löytää satatuhatta kreutzer'ia, jos löytää. Mutta pankkoseteliä ei.
Szakácz muutti itsekin sinne luopääsemättömien vuorien keskelle, Rumenian rajalle. Harvoin hän sieltä tuli alas, ja vähitellen hän vei mukanaan koko sukunsa, sitäpaitsi jokaisen työn puutteessa olevan ihmisen, joka tahtoi muuttaa Rutneniaan.
Näyttää siltä kuin olisi kaivoksen pohjalla vielä mitä kaivaa. Szakácz itsekin teki työtä, joko omassa konepajassaan tai alhaalla kaivoksessa.
Kun hänen vanhin poikansa oli palannut Csik-Somlyón koulusta, piti hän häntä luonaan ja opetti hänelle kaikki, mitä hänen oli tapa valmistaa.
Toiset kaksi poikaansa hän, kuten puhuttiin, koulutti ulkomailla; kerran hän itsekin katosi, eikä kukaan nähnyt häntä kahteen vuoteen.
Mutta tämä kaikki saattoi olla vaan juorua. Varmaan ei sitä tiennyt kukaan tuolla alhaalla Csik'in ja Gyergyószék'in laaksoissa. Jos joskus joku metsästäjä eksyi Borszék'iin, näki hän siellä lasiruukin, vaskikaivostyömiehiä, tiilitehtaan, Szakacs'ien kauniin talon, mutta ylemmäksi lumivuoren keskelle, Bolán'iin ei enää kukaan mennyt… Pelottava, aarniometsän peittämä, vaarallinen seutu se oli silloin.