Aurinko valosti suurena ja kalpeana idän taivaalla, kun naiset ja lapset majoissa Slattelan ympäristöllä näkivät miesjoukon astuvan ohi ja katoavan metsän helmaan länteenpäin. Taivaan vihreälle vivahtava karva, harkkosyrjäisten pilvien vaihtelevat väriväikkeet ja äkilliset muodonmuunteet ennustivat myrskyä. Ja puolipäivän tienoilla se pauhasi vimmoissaan havusalon pimennoissa, huojuttaen kuusia ja petäjiä. Pilven siekaleita ajeli notkuvain puunlatvojen päällitse, samaan aikaan kuin puiden juurella puolihämärässä riehui vihollisjoukkojen välillä tappelu, jossa tapeltiin, siltä saattoi tuntua, ääneti, sillä kaikki muut äänet hukkuivat myrskyn pauhinaan, lltapuoleen taivas lieskahteli punaiselle, punakellervälle ja kullalle. Slatten kartano paloi, Skyttetorp paloi, seudun kylät ja yksinäiset talot paloivat kaikki, ja myrsky hiljeni antaakseen vain surkean epätoivon huutojen ja voivotusten kohota korkeuteen.

Tappotanterella makasi Joulf Slatte pitkänään, otsa halki. Ase, josta hän oli surmaniskun saanut, oli vieressä — tappara tavattoman iso, varsi merkitty kirjaimilla L. GS. [suomeksi: L. GP]. Muutamain askelten päässä siitä lepäsi Dagny peitsen lävistämänä, käsivarrellaan vielä halaten sydämeen pistetyn Gunnarinsa kaulaa. Muutaman päivän perästäpäin eräs naisihminen Slatten mailta, Sten Gunnarinpojan hoitaja, laski tuon laski tuon pienen pojan Margit Gudmundintyttären, Arvi Niilonpojan puolison syliin.

* * * * *

Lapsiparvi kasvoi Ison-Kortebon talossa, jonka isäntä oli Arvi Niilonpoika. Hauskinta oli lapsille saada telmiä maalarimajassa Gudmund vaarin ympärillä, kun hän istui siellä leppeänä, hopeahapsisena, kastellen sivellintänsä koreihin väreihin ja kirjaillen sillä kuvia pergamentille. Haluisa olinpaikka oli niille myös niellopaja, jossa Heikki Fabbe johti puhetta ja jutteli tarinoita. "Suoraan sydämestä" oli uudelleen vironnut henkiin. Se kokoontui kerran kuukaudessa ja vietti sitä paitsi muistojuhlia esimunkki Mathiaksen ja harpunsoittaja Svanten kuolemain vuosipäivinä. Seuran jäseninä olivat Gudmund mestari, kirkkoherra Sven, ritari Arvi Niilonpoika ja hänen vaimonsa Margit.

Kirkkoherra pysyi entisellään. Ikä säästi hänen terveytensä ja hilpeän mielensä. Hän saarnasi lutherinmukaisesti muuten kaikin puolin, paitsi että hän viimeisten tapausten opissa noudatti vanhaa apostolien aikaista ajatustapaa ja julisti sitä. Hän kirjotteli rakkaasen Virgiliukseensa selityksiä, joissa oli viljalti älykkäitä huomautuksia. Kirjalleen sai hän kustantajan Hollannissa.

Margareeta rouvalta saapui joku kerta vuodessa kirje, jossa kerrottiin pojan suuruutta ja hellästi varotettiin puolisoa ja tytärtä ajattelemaan autuuden ehtoja. Kuullessaan Laurin luopuneen Lutherin-opista virkkoi Sven herra vaan, ettei se häntä ensinkään kummastuttanut. Margareeta rouva sai vielä elää niin kauvan, että näki Lauri poikansa ylenevän arkkipiispaksi sekä ottavan osaa Tridentin kirkolliskokoukseen.

* * * * *

— Kometiiaa, paljasta kometiiaa, sanoi Heikki Fabbe Birgitille, kun he eräänä kauniina kevätpäivänä juttelivat Talavidin veräjällä. — "Heikki, minä luulen parasta olevan, että jäät tänne", sanoi Birgit. Ei, sitä ei Fabbe tahtonut; hän tahtoi tehdä kevätretkensä, niinkauvan kuin voimat myönsivät. Ja jäähyväiset ullakon parvelta ne hän tahtoi saada lähtiessään.

Hän sai ne. Seisoessaan mäen harjulla vanhan halavan juurella heilautti hän hattuansa ja Birgit nyökäytti valkokutreillaan hänelle jäähyväiset. Mutta hän ei kadonnut näkyvistä tuonne mäenharjan taa. Hän istui tien reunalle halavan juurelle ja jäi sinne. Tästä Birgit kävi levottomaksi ja lähti mäelle astumaan. Fabben pää oli vaipunut rinnalle; Birgit nosti sen ylös ja nähdessään kuolleen kasvoilla tyytyväisen mielenilmeen, kiitti hän Jumalaa. Fabbe sai viimeisen leposijansa Gudmund mestarin sukuhaudassa pyhän Pietarin kappelin vieressä.

* * *