— Varusta sitte mukaasi hyvät aseet, muuten sinut vie rosvo-Oden. Kaksi kuukautta takaperin hirtti hän herra Ture Jönsinpojan voudin siellä.
— Hirsipuu on voudinkiikku. Minä en ole vouti.
— Hirttää hän muitakin ihmisiä. Mitäs sanoisit tästä aseesta, raahaisitko ehkä sen mukaasi? Vahtimestari näytti kaksinkäsin pidettävää miekkaa, joka seisoi vahtihuoneen eteisen nurkassa, semmoista jota jalkasoturit siihen aikaan käyttivät ja jota kannettiin pitkin selkää ripustettuna. — Katsoppas Fabbe, kuinka sinun tulee tätä pidellä, jos rosvo-Odenin tielle joudut. Vai ehkä osaatkin?
— En.
— Kumma, että aseiden takojat eivät itse osaa aseita käytettä.
— Ei sen kummempaa, kuin että se, joka veistää sirostelee saarnastuolin, ei silti osaa saarnata. Löytyypä sentään seppiä sellaisiakin, jotka käyttelevät aseita siinä kuin mikä soturi ikään. Eipä kukaan siinä kohden luullakseni voita meidän vanhinta sälliä Adam Klasea, mainitakseni ainoastaan hänet.
— Sitten hän tietää neuvoa sinua, että sinun pitää nojata miekanpontta tällä tapaa vyötä vastaan, kietoa toinen kätesi kahvan ympäri ja toisella pitää säilän nahotettua osaa. Siten voit sekä pistää että iskeä miekalla. Se on aimo ase. Mutta sanopas minulle, Fabbe, miksi muutamat asesepät tekevät panssarin oluksiin suorat laikat ja laittavat näihin sisäpuolelle kapean syrjän? Sinä et sitä tiedä, mutta minä tiedän. Semmoiset sepät soisivat kaikki vapaasukuiset menemään hornan kitaan. Jos jalkasoturi näet saa pertuskansa kiinni isketyksi tämmöiseen oluslaikkaan, kiskaisee hän ratsumiehen nurinniskoin mäkeen. Mutta seisonhan tässä jaaritellen enkä ajattele että meidän on juotava läksiäismalja Fabben kanssa. Alas kellariin! Lasketaanpas vähän tapintakaista haarikkaan!
— Montakos tääll' on pahantekijää vartioitavana? kysyi Fabbe.
— Tätä nykyä ei yhtään. Mutta vartioidaan vaan järjestyksen vuoksi. Kaikki mikä roiston nimellistä on, karkaa Slatten luo, kuten rosvo-Odenin nimi oikeastaan on, ja siellä he ovat hyvässä turvassa, kunnes Gösta kuningas näkee hyväksi asiaan ryhtyä, sillä Ture Jönsinpoika ei uskalla häntä hätyyttää.
Alhaalla kellarissa maisteltiin olvikultaa ilomielin. Fabbe laulaa loilotti ruotsalaisia, tanskalaisia ja saksalaisia juomalauluja. Linnanvahtimestari lauloi hartaasti Engelbrektin laulua.