— Mitä tarkotat?
— Nyt olitte sen pojan näköinen, joka tapasi juosta pajoissa meidän luonamme ja ottaa selkoa kaikesta siellä, ja josta me sällit kaikki niin paljo pidimme — tarkotan sitä poikaa, jota Lauri tietysti tahtoi pitää kannuskurissa, hän kun oli väkevämpi ja ainakin tahtoo kaikkia hallita, niinpä nyt jo isäänsäkin, mutta Arvi ei suostunutkaan rupeamaan tuolle koiraksi, vaan huitoi uljaasti hoikilla käsivarsillaan toista vastaan, joka oli käsivartensa ja nyrkkinsä moukarilta perinyt. Niin, Arvi on istunut monet tuntikaudet Gudmund mestarin maalarimajassa ja huvikseen katsellut hänen maalauksiaan, jutellut hänen kanssaan niitä näitä ja piirustellut koreita taloja, kartanoita ja sotalinnoja mestarin ohjausten mukaan. Lauri kävi harvoin maalarimajassa ja hänen käytyänsä oli Gudmund mestari melkein aina pahoillaan. Sen Arvi tietää paremmin kuin minä. Margit ja Arvi ovat olleet ikäänkuin mestarin lohdutuksena. Kun äsken väentuvassa tunkeilin päällenne, Arvi herra, loruillani, oli olven höyry noussut päähäni — sitä on siellä vieläkin — ja unohdin, kuinka pikaa poika pahasesta tulee nuorukainen. Yhtenä päivänä saattaa tuota "nulikaksi" nimitellä ja toisena päivänä saa seistä hattu kädessä "herraa" kumarrellen. Se ei ole hyvä.
— Miks'ei se ole hyvä?
— Tarkotan sitä, että Herramme ei ole mielestäni oikein sopivasti säätänyt noin nopeaa siirtoaskelta. Tämän sanon tietysti tyhmyydessäni, sillä Herran viisauden perille emme pääse; me olemme pöllöpäitä. Minä sanon vain, että kahdentoistavuotias poika nulikka kaikessa kokemattomuudessaan ja tuhman uljuudessaan toisinaan on viisaampi kuin kahdeksantoistavuotias nuorukainen. Ainakin edellinen harvoin on hupsu, mutta jälkimmäinen on useinkin. Ja hupsu on hupsu, niinpä niinkin, vaikka hän, kuten Arvi herra, pitäisikin yllään kullalla kirjattua punaröijyä.
— Nepä olivat kovat sanat.
— Mutta ne eivät olleet haukkumasanoja. Niissä oli ajateltavaa.
— Arvia ei ollenkaan haluttanut kääntää sällin sanoja pilaksi. Hänestä tuntui seppä osanneen ihan naulan päähän. Hän oli usein sanonut itselleen: sinusta on tullut narri, mutta ehkä asia korjautuu aikaa myöten.
Eipä Arvi kuitenkaan nyt tahtonut tästä puhua.
— Minnekäs tällä kertaa aijot kulkusi ohjata, Fabbe?
— En tiedä.