XIII. Maisteri Lauri.
XIV. "Suoraan sydämestä" seuran viimeinen kokous.
XV. Soittokello.
XVI. Viimeinen iltavahtikävely.
XVII. Aarteenkaivaja.
XVIII. Gudmund mestarin matka Slattelaan.
XIX. Kapina Jönköpingissä.
XX. Harpunsoittajan viimeinen retki.
XXI. Lauri maisteri Slatten luona.
XXII. Itämaille.
XXIII. Nuorta lempeä.
XXIV. Lauri maisteri matkustaa ulkomaille.
XXV. Slatte.
XXVI. Noitaketo.
XXVII. Arkkipiispa Laurentius Gudmundi.
I.
HARPUNSOITTAJA JA HÄNEN POIKANSA.
Kulku kangastiellä näin raskas poutasäällä, poika mulla sylissäni, harppu olkapäällä. Harppu väsyi helkkynään, poika hiekkaan pehmeään; saakoon harppu hoivan, Gunnar levon oivan.
Päivän matkan metsämaa, Herran honkahuone, viilein varjoin aukeaa — viivyn, katson tuonne. Gunnar kuulee solinan, kuulee Sirkun laulavan, honkain huminoivan, uneen tuo se hoivan.
Havupuut tässä metsässä kasvoivat vähän lihavammasta maaperästä kuin niillä seuduilla, joita harpunsoittaja Svante viimeksi oli taivaltanut, missä tuskin näkyi muuta kuin kanervia ja varpuja niukalti peittävän kuivaa nummenkamaraa harvassa seisovain puiden välissä sekä suoperäisissä alhoissa tuhankarvaista pajuvaivaista kasvavan; niin, sielläpä hän ei ollut pitkillä aloilla nähnyt muuta kuin jäkäliä, valkoisia, harmaita tai viheriänkeltaisia, ja takiaisen karheita sukamaisia lehtiä maata verhomassa.
Mutta siinäpä vähäläntä nurmi kasvaa rehotti ruohoa ja vuokkosia, jopa jälkimmäisiä paikoin niin viljalti, että ne kaukaa näyttivät luminietoksilta. Somempaa nurmen-laikaretta ei harpunsoittaja ollut tavannut matkallaan valtatien varrella Laga-laaksossa. Tuomisto, jonka kukkaset juuri olivat silmikoistaan esiin puhkeamaisillaan, peitti varjoonsa mäen vieren alas purolle asti, jonka, kuulakka vesi juosta kulisi kellervää hiekkauomaa myöten. Vesi viekotti harpunsoittajaa uimaan ja uittamaan poikaansa. Siitä taas astuttiin, sillä ennen yötä oli ehdittävä Talavidin majataloon tuonne mäkilöille länsipuolella Jönköpingiä vähän matkaa kaupungin portilta.
Sammuu päivä, puhaltaa viima vainiolle; poika päänsä kallistaa isän hartiolle. Iltarusko soihdullaan viittaa luokseen tulemaan; soipi enkelsuista: Gunnar, meitä muista!
Kohtalo yökuilustaan monen lähteen luopi: murheen karvas lähde vaan terveyttä tuopi. Siitä siekin — tiedän sen — juomaan joudut, pojoinen. Jumala, poloista säästä synnin soista!
Päänsä pystyyn kuusi loi — kostoks kaatajalle sulo lämmön, valon toi kurkihirren alle. Gunnar! kasvun niinkuin tuon, jalon kuolon saavan suon kautta Kaikkivoivan laulunlapsen oivan.