— Kiitos siitä, hyvä vaan! Kun jouduimme näin tuttavallisesti juttelemaan, niin sanopas, mitä ajattelet sinä tuosta Svantesta, joka on ruvennut kiertelemään kyliä ja maita täällä ja Länsigöötanmaalla?
— Minä ajattelen, että hän on kunniallinen maankiertäjä. Ei hän muuten olisi Gudmund mestarin pöytävieras.
— Isälläni ja minulla on oma ajatuksemme hänestä. Hän on vakoilija. Ja tiedätkös, mitä muuta uskomme? Että muutamat niistä pilkkalauluista, joissa häväistään herra Ture Jönsinpoikaa ja joita nyt rallatellaan kautta kaiken valtakunnan, ovat hänen tekemiänsä.
— Ei se olisi Svante tohtorin tapaista.
— Ei se voi olla toisin, sanoi Arvi Niilonpoika. Ei kukaan muu kuin hän osaa tehdä lauluja, jotka soivat niin somasti. Ruotsiksi hän runoilee, mutta ei sillä ruotsin kielellä, jota me olemme tottuneet lauluissa kuulemaan.
— Niin minustakin, sillä minä olen kuullut Margitin lausuvan ja laulavan hänen tekemiänsä runoja. Mutta en minä luule Svante tohtorin pystyvän pilkkalauluja tekemään, yhtä vähän kuin te pystytte pyhästä Hengestä runoilemaan. Vai ehkä pystyttekin? Jos niin on, pyydän anteeksi. Laulakaa sitte minulle kun sopii runonne pyhästä Hengestä. Ei, jos epäilette ketään ilkkulaulujen tekijäksi, niin epäilkää Fabbea. Minä olen aamusta iltaan niin täynnä ilkkuvirsiä jos jostakin, etten ehdi niitä kaikkia sepittää ja julki laulaa. Olenpa sepinnyt ilkkulaulun kunnianarvoisasta Gudmund mestaristanikin. Teistä tein tänään, astiahyllyn alla istuessani, ilkeimmän renttulaulun mitä ajatella voi.
— Mutta etkös ole kuullut puhuttavan, että Svante tohtorilla on vahvasti rahoja? Aina vahvasti rahoja. Jos tästä kävisin pyytämässä häntä lisäämään matkarahojani, saisitpa nähdä, että hän heti avaisi kukkaronsa ja siitä liikenisi minulle kultaa kuinka paljo hyvänsä — siitä olen varma. Hän on vakooja, runsaasti palkattu vakooja, se yksin asian selittää.
— Ei hän ainakaan Gösta kuninkaalta palkkaa saa, väitti Fabbe. Mutta ettekö ole kuullut että hänellä on villakoira, musta, mutta näkymätön, joka noutelee hänelle rahoja! Tämä on tolkullisempi selitys, joka mahtuu papin ja talonpojankin päähän.
— Lasket loruja, sanoi Arvi.
— Svante tohtorilla on niin monta keinoa, Fabbe jatkoi. Olen myös kuullut hänen harjotelleen opintoja Wittenbergissä tai jossain muualla tohtori Faustin kanssa ja saaneen kopioida tämän velhon noitakirjan eli Kolmikertaisen Helvetinväkivivun, jolla väännetään ylös aarteita maanpovesta. Vielä olen kuullut hänen löytäneen Salomo kuninkaan avaimen. Vielä olen kuullut hänen käyneen Venusvuoressa ja saaneen Venus rouvalta rahaa. Vielä olen kuullut hänellä olevan pirityshengen, spiritus familiaris, joka, harva se päivä, täyttää hänen kukkaronsa. Vielä olen kuullut, että hän jonakin yönä tapasi Tiirikka kuninkaan Hölmönevalla ja sai siltä luvan ajaa hänen hautaholvistaan rahaa kaikki taskunsa täyteen. Vielä olen kuullut, että hänellä on sulka, joka on leijunut Fortunatuksen hatussa. Senkin olen kuullut, että hän on opettanut harakoita tuomaan hänelle kaikkia mitä varastavat. Ja minä uskon kaikki mitä olen kuullut.