— Hyvin puhuttu. Mutta kuinka kauan meidän liekään vielä voiton juhlaa odotettava, sen vain tiedämme, että rankaisu ei enää montakaan aikaa viivy kohtaamasta häntä, joka poloiset veljensä petti. Se tähti, niissä hän olisi saattanut voittaa, oli rasitettujen tähti. Sen hän on sotkenut vereen, polkenut jalkainsa alle. Siitäpä syystä hän ei pääse Rooman kirkosta voitolle. Jos hän onnistuu rakentamaan seurakunnan, kutistuu tämä — sen minä ennustan — kääpiöksi, joka koko elinikänsä on kuolon kammolla katsova Rooman jättiläistä ja alati on kaipaava sen lähteen virvottavaa vettä, jota vartioi se enkeli, jonka nimi on Vanhurskaus, ja se enkeli, jonka nimi on Sääliväisyys sorrettuja kohtaan.
XI.
SEURA "SUORAAN SYDÄMESTÄ".
— Hyvä ystäväni, sanoi kirkkoherra Sven rouva Margareetalle, minun täytyy puhua suuni puhtaaksi. Jos Lauri aikoo tulla siihen iltaseuraan, johon Gudmund mestari tänään on kutsunut pienen akatemiansa, saa hän istua minun paikalleni, sillä kyllä minä sen jätän avoimeksi hänelle.
— Minä en käsitä, vastasi rouva, kuinka Laurin oma opettaja saattaa puhua noin. Mutta kyllä Lauri pysyy erillään teidän seurastanne eikä tunkeudu sinne, missä häntä ei suopein silmin katsota.
— Se on helppo käsittää, vastasi Sven herra; seuran ensi sääntö määrää sille toimeksi keveitä, huolettomasti hyöriviä ajatusleikkilöitä, mutta ei kiistoja. Se on ottanut nimekseen "Suoraan sydämestä", koska ainakin siellä, ellei muualla maailmassa, pitää saaman lausua mielensä vapaasti ja arastelematta, joutumatta kinaan ja toraan. Nyt ymmärrätte, miksi seura lakkaa olemasta, jos Lauri suvaitsee valita itsensä siihen jäseneksi.
— Kyllähän Lauri on kovin vakava mieleltään ja harras ohjaamaan muiden ajatuksia harhateiltä oikeaan. Hetken aikaa sitten lähti hän veneessä soutamaan Kortebohon. Hän otti mukaansa raamatun ja muita kirjoja eikä palaa ennen huomista, niin ettei hänestä ole seurallenne haittaa. Lähden minäkin sinne illalla. Mutta olen huolehtinut kaikki teille entiseen tapaan laitettavaksi.
— Kiitos, Margareeta rouva. Kyllä sitten kaikki on hauskasti laitettuna, sen tiedän.
Gudmund mestari istui kellarissa ja laski juomaa. Mitä tapin takana parasta oli, sitä kumminkin tarjottiin vieraille noina kokousiltoina, jotka olivat hänelle juhlahetkiä. Jäseniä ei seurassa ollut useampia kuin neljä: Svante tohtori, kirkkoherra Sven, esimunkki Mathias ja hän itse. Kokouksia pidettiin harvoin, paitsi niinä aikoina jolloin Svante oli saapuvilla. Silloin niitä oli vuorotellen mestarin kotona ja harpunsoittaja tohtorin luona Talavidissa. Oli sää ja keli kuinka huono tahansa: kun Svante oli pyytänyt seuran luoksensa majataloon, silloin nähtiin kirkkoherran, esimunkin ja asesepän hevosella tai jalkaisin pyrkivän Länsi-ahteita ylös ja suistavan pihaan tuosta Fabbelle niin muistettavasta veräjästä.
Gudmund mestari istui nyt yksin aamiensa keskellä kellarissa ja hyräili hilpeästi jotain sanatonta säveltä. Muuten Fabbe tavallisesti oli hänen apunansa juomaa laskemassa ja silloin apuri lauleli tilaisuuteen sopivia loiluja, tämmöisiä kuin