On pakanan pesä tää kellari, tuon nimi on Muskatelli; hän on mehevä, rehevä, pullollaan, ja loikoo, tynnyri takkinaan. Muut hyvät saakoon pakana tuo, vesikastetta vain en hälle suo. Sen munkkikin Muskatellista ties: se kastamatta on kelpo mies; ei kristityksi hän kelvata vois, ihan kelvoton anabaptistina[2] ois.
[2] Kasteentoistaja.
Svante tohtori saapui vähän aikaisemmin kuin kokous oli aljettava, kohta sen perästä kuin Margareeta emäntä oli lähtenyt Kortebohon. Hänellä oli ollut monellaista puuhattavaa kaupungissa, ennenkuin asesepälle lähti. Olipa hän muun muassa käväissyt linnassakin ja jättänyt linnanvahtimestarille kirjeen toimitettavaksi Tukholmaan, sittekun vahtimestari itse edellisenä päivänä oli ratsain käynyt Talavidissa, tuomassa tohtorille kirjeen pääkaupungista, jonka luettuaan Svante oli Birgitille ilmottanut, että hänen taas pian oli lähdettävä harpunsoittomatkoilleen.
Nyt istui Svante tiilirakennuksen hauskassa yläsalissa laskien pilapuheita Margitin kanssa.
Tyttö istui häntä vastapäätä ja katseli häntä silmiin. Hänen mielestään tohtori oli kaunis.
— Miksei sinulla ole äitiä Gunnarille? hän kysyi.
— Hänen äitinsä on kuollut, tiedäthän sen.
— Miksei hän saa toista äitiä?
— Siksi että se äiti, kuoltuaankin, on hänen ja minun luonani. Niinkauvan kuin tunnen hänen läsnäolonsa, en voi antaa Gunnarille toista äitiä.
— Mutta Gunnar ei näe häntä, ei voi hänen kanssaan leikitellä, eikä se äiti voi häntä hoitaa.