— Mitä nyt Gunnariin tulee, menen minä tänäpäivänä kirkkoherran puheille ja pyydän häntä ottamaan pojan kotiinsa. Lauantait saa hän, kuten tähän asti, viettää Talavidissa. Sen on Birgit oikeudeksen edustanut. Lähinnä pelkään että Lauri opettaa häntä julmaksi eläimiä kohtaan… Arvi ja Margit, ette ehkä tiedä, että minä olen kovin kiivas mies, jolle luonto ei ole kärsivällisyyttä suonut.
Margit pudisti päätänsä, ja Arvi veti suunsa irviin.
— Niin on. Enkä minä osaa kiivauttani hillitä, vaikka minun olisi pitänyt se oppia autuaan isävainajani nuhteista, autuaan äitivainajani esimerkistä ja ystävä vainajani, esimunkki Mathiaksen seurustelusta sekä lukemalla uutta testamenttia ja Tuomas Kempiläistä. Kaksikymmentä vuotta ja enemmänkin aikaa on kulunut minun tietämättäni, että tämä intohimo entisellään rehenteli rinnassani. Sen uinutti uneen täällä talossa ennen vallitseva rauha; mutta viime aikoina on se näyttänyt ilkeitä elon oireita. Ja kun en ole laskenut sitä irroilleen, on se ruvennut työntämään juuriaan syvemmälle ja tuntuu usein ikäänkuin kirveltävänä polttona sydämen ympärillä. Näytäpäs nyt minulle, Arvi, piirustustasi. Se on asuinkartano…
— Niin se, jonka aijon rakentaa isäni asumattomalle talontilalle Kortebohon. Siitä tulee minun taloni, on isä sanonut. Tuohon kylkirakennukseen laitetaan maalarimaja, jos suinkin ihan tämän kaltainen, mutta näköala Vetterille päin.
Margit seisoi Arvin tuolin vieressä, laski toisen kätensä hänen olkapäälleen ja seurasi hänen sormensa viitteitä lehdellä.
— Tuohon maalarimajan ovelle, ihan oven ääreen, panen maton Gormille, kun se tahtoo käydä minua katsomassa, ja lupaanpa, setä, varovasti astua sen yli sisään mennessäni. Maalarimajan viereen tehdään vieraskamari Margitille, jossa hän löytää piispa Pietarin pannanalaisen kirjan sekä myös, jos sinä tahdot sen minulle lainata, sinun kokoelmasi Svante tohtorin lauluja, jonka olet niin kauniisti kuvittanut. Tämä pitkäkäs nelikulmio on talli. Siellä seisoo uljaan sotaratsuni vieressä vanha valkoinen tamma, sillä sen henki ei ole täällä eikä Kortebossa turvattuna. Siitä on viimeiseltä tullut seimen pureksija, mutta sen tuntuu olo sentään kärsittävältä, kun usein saa kuulla sinun äänesi ja tuntea kätesi säkeäänsä silittävän.
— Tämä on mielikuvitusta, sanoi Gudmund mestari; mutta hauskaltapa tuntuu saada hetkisen aikaa viipyä mielikuvituksen mailla.
Pajain vasarankalkkeen lomista kuului Lauri maisterin puhetta ristikkoportilta. Margit avasi akkunan pihaan päin, kurkottihe ulos, kuunteli ja sanoi: Isä, minä luulen Fabben olevan portilla.
— Heikki Fabbe! Sepä olisi merkillistä. Mestari laski kädestään pensselin ja lähti ulos Margitin seurassa.
Fabbe siellä oli. Hän seisoi puoliavoimen portin suulla. Hänen edessään seisoi, tietä sulkien, Lauri maisteri ja heidän välillään oli vireillä sanan vaihto, tähän tapaan alkanut: Sinäkö se, maankuljeksija, oletkin? Mitäs täältä tahdot? Etkös muista että olet meiltä erot saanut?