* * * * *
Ensi päivinä siitä kun Jönköpingissä kapina syntyi, näytti pormestari huolettomalta ja voiton toivossa iloitsevalta. Tuli kirje hänen Arvi pojaltaan, että tälle oli onnistunut eräs kapinallisten virittämä juoni: Gösta kuninkaan sisaren, Hoyan kreivinnan, joka oli paluumatkalla Lauenburgista Tukholmaan, oli hän siepannut vangiksi seurueineen sekä kuninkaan sihteerin Wolf Gylerin. Vartioväen saatteissa oli tuo nyt matkalla Tuure Jönsinpojan taloon Lindholmiin. Olipa siis saatu arvokas panttivanki, jos vasta sellaista tarvittaisiin, vaikkei se ensinkään luultavalta näyttänyt. Kirje kertoi edelleen, että talonpojat tahtoivat surmata tuon vihatun vallasnaisen ja että Arvi hädin tuskin sai hänet heidän raivoltaan suojatuksi. Hän oli kaikittain koettanut ritarillisesti kohdella ylhäistä vankiansa, oli koettanut häntä rauhottaa, vieläpä huvitellakin, ja hän tunsi mielestään siinä joinkin määrin onnistuneensakin. Erottaissa oli kreivinna kiittänyt ja vakuuttanut hänelle suosiollisuuttansa.
Kahdentenatoista päivänä kapinan alusta lukien tuli Arvi itse Jönköpingiin. Hän toi hämmästyttäviä ja masentavia tietoja. Hänen olisi pitänyt tulla parintuhannen talonpojan etupäässä, samotakseen, herra Tuure Jönsinpojan sotatuuman mukaan, näiden kanssa Itägöötanmaahan kapinan lieskaa laajemmalle lietsomaan. Miehiä olikin jo lähtenyt liikkeelle Tvetan, Vistan, Östbon, Sunnerbon, Vestbon, Vestran sekä pohjois- ja etelä-Vedbon kihlakunnista yhtyäkseen sovitulla paikalla; mutta useimmat olivat palanneet puolitiestä ja hajonneet kotipuolilleen. Syynä tähän käänteeseen oli Slatte — Slatte, josta herra Tuure Jönsinpoika vakuutti, että hän oli saatu kapinan puolelle ja että hän tulisi kaikella voimallaan sitä tukemaan! Slatte ja hänen alipäälliköltään oli nähty liikkuvan kihlakunnissa, mukanaan vahvasti asestettuja metsänkävijäjoukkoja, ja selvin sanoin oli hän ilmottanut aikovansa sammuttaa kapinan, ellei se itsestään sammuisi. Taikauskoinen kunnioitus tai kammo Slattea kohtaan ja järjettömät luulot hänen mahtavuudestaan olivat yleisesti juurtuneet Smoolannin rahvaan mieliin.
Saamatta oli vain enää sanoma Länsigöötanmaalta. Siellä olivat raatiherrat ja muut etevimmät aateliston miehet olleet koolla Skarassa, silloin kun tuo Niilo Arvinpojan laatima kirje smoolantilaisilta sinne saapui. He olivat heti vastanneet, että kirjeen sisältö otettaisiin punnittavaksi Larvin nummella 20 p. huhtikuuta pidettävässä kokouksessa, jonne saapuisi Länsigöötanmaan koko aatelisto sekä kaupunkilaisia ja yhteistä kansaa sieltä. Kuinka vastaus tulisi kuulumaan, siitä ei pormestari vähääkään ollut epäilyksissään, kun miehet semmoiset kuin piispa Harald Maunonpoika, valtioneuvokset ja läänitysmiehet Mauno Bryntenpoika Liljehöök, Tuure Erkinpoika Bjelke, Tord Bonde ja Aksel Posse, puhumattakaan herra Tuure Jönsinpojasta, olivat hänelle varmaksi väittäneet että tie oli valmiiksi tasotettuna. Länsigöötan vapaasukuiset, kaupungit ja talolliset vastaisivat yksimielisesti myöntämällä.
Mutta jo kokouksen edellisenä päivänä toi pikalähetti pormestarille lentokirjeen, jossa hän kummeksien näki allekirjotuksen: "Svante von Reichenbach, harpunsoittaja". Siinä oli muun muassa luettavana: "Minä tiedän, mitä Länsigöötan maakansa on vastaava: jyrkästi ei!"
— Kuinka se on mahdollista! huudahti pormestari kelmeten.
— Ehkä Svante tietääkin asiat tarkemmin, kuin korkeat aatelisherrat, sanoi Arvi; onhan hän jo kuukausittain vaeltanut Länsigöötan tiet ja polut ristin rastin, keskustellen talonpoikain kanssa. Jos nyt käy kuten hän ennustaa, on hän itse enemmän kuin kukaan muu ollut siihen syypäänä. Hän on Gösta kuninkaan miehiä ja kiihottelee mieliä tämän eduksi. Olisinpa minä hänet kohdannut, olisi mies, paraiten käyden, saanut lähteä Hoyan kreivinään matkassa Lindholmiin. Mutta mitäs hän muuta kirjottaa?
— Sanoo lähettäneensä Gösta kuninkaalle supliikin, anoen siinä armoa minulle, sinulle ja Jönköpingin asujaimille yhteisesti. Onko minun lukeminen tätä hävyttömyydeksi vai… vai ansaitsemattomaksi armeliaisuudeksi?
Eipä mennyt montakaan päivää, niin Svante tohtorin ennustus kävi toteen, ja tiedon siitä todisti juuri se mies, jota herra Tuure Jönsinpoika oli kuninkaaksi ehdottanut, herra Mauno Bryntenpoika Liljehöök. Yötä päivää yhtäpäätä oli hän ratsastanut tuomaan hirmusanomaa Jönköpingiin. Hän tiesi lisää että herra Tuure Jönsinpoika ja Mauno piispa jo olivat matkalla Tanskaan, siellä saadakseen turvaa.
— Entäs te itse? kysyi pormestari, seisoen salissaan pesävalkean ääressä.