— Mutta hänen pitää myös oppia jotain jota ei opita matalalla uidessa.
Hänen pitää oppia uskaltamaan ja koettelemaan voimaansa vaaran tilassa.
— Sinäkös osaat viisastella! Sen minä vain tiedän, että jos tähän tapaan jatketaan, ei minulla ole mitään iloa uimisista. Onko se kilttiä sinulta jättää minut yksin tänne? Olihan meidän niin hauska ensipäivinä, kun ilakoimme ja loiskimme täällä yhdessä kolmisin. Voiko kauniimpaa permantoa ajatella kuin tämä hietapohja? Niin pehmoinen, vieno ja puhdas, ja katsos päivän valokiemuroita, jotka siinä vilotteievat!
— Hauskaa oli, sanoi Gunnar, mutta nyt tekee kuitenkin mieleni uimaan ulommas. Minä tahdon uida yhtä hyvin kuin Dagny ja paremminkin.
Tänään uimatoverit eivät kirmailleet päälleen pukiessa, niinkuin muulloin tekivät, kun lähtivät juoksemaan siepaten vaatteita toisiltaan tai tekivät milloin mitäkin kujeita. Gunnar kun näki tyttöjen olevan pahalla tuulella ja kina mielessä, heitti verhot ylleen ja kiirehti pois polkua myöten pitkin puron pengertä ja heilimöivän ruispellon reunaa, jossa sinikaunot koreilivat ja Gorm tuli häntä vastaan, häntäänsä hieputellen.
Lähtiessään rannalta, tytöt eivät kävelleet käsikädessä eikä pitäen toistaan vyötäisistä.
— Dagny, kun näin sinut ensikerran, näytit mielestäni jäykältä, ylpeältä poikanulikalta, joka tahtoo muka miehenä uljastella.
— Vai niin! Hyvänpä vaikutuksen teinkin minä mieleesi. Ja kun minä sinut ensikerran näin, näytit sinä minusta tyttömäiseltä, ja koska luonnossani on joku määrä poikaa, pelästyin sitä mahdollisuutta, että ehkä vielä rakastuisin sinuun. Olinkin jo rakastumaisillani, mutta onneksi siitä ei sen enempää tullut.
— Seuraavana yönä uneksin sinusta, Dagny. Olimme seisovinamme järven rannalla. Sinulla oli tuo punalakki päässäsi ja lyhyt hame ylläsi; kasvosi, käsivartesi ja sääresi olivat ruskeat kuin intiaanin. Sinä vedit kaksi piirtoa hietaan ja kysyit, jaksaisinko minä hypätä yli välimaan. En jaksanut, mutta sinä otit kädestäni ja me lentää harppasimme siitä yli kauvas toiselle puolen. Mitä se uni merkinnee, en tiedä, mutta sitten olin rakastua sinuun. Voi kuinka ikävää, ettei siitä mitään tullut. Sanoit sulia olevan kaksi veljeä. Missä ne ovat?
— Varmaan Jumalan luona.
— Ovatko ne kuolleet?